sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Välipäivien välikintaat

Kävi yksi keskenoleva puserontekele tökkimään, niin ajattelin neuloa helpot kintaat vielä tässä ennen vuodenvaihdetta. Joskus on ihan kiva vaan neuloa eikä ajatella mitään. Näissä kintaissa ei paljon tarvinnut miettiä. Ihan perusmallilla mentiin. Intialaisen peukalokiilan tein jälleen. Se on helppo ja istuu käteen hyvin.

Kärkikavennuksen tein minulle uudella tyylillä. Näissä kuvissa ei se erotu edukseen mutta eipähän erotu valmiissa neuleessakaan turhan voimakkaasti. Tarkoitan vain sitä että minulla tahtoo tulla semmoinen harvempi kohta siinä kavennussilmukkarivin vieressä vaikka miten yrittäisin kiristää lankaa. Tässä kavennustyylissä ei tullut, kun kaksi yhteen siirtyy joka kavennuskerros sijaansa jompaan kumpaan suuntaan. Jotenkin minulla olisi muistikuva että KARDEMUMMAN TALOSSA olisin tällaista kavennustyyliä nähnyt. Yritin etsiä sieltä mutta en löytänyt. Voi se olla jostain muustakin blogista mieleen jäänyt.
Susulta olen tätä lankaa ostanut, koska siinä on suurin osa angoraa, joka taas on lempilankani numero ykkönen. Kuvaisin tätä langan väriä nimellä kura, kun se on semmoista ruskean ja harmaan välimaastoa. Se tuli ensimmäisenä mieleeni kun mietin otsikkoa tälle kirjoitukselle. Toisten kintaiden alle meinaan nämä piilottaa, siksi ei värillä olekaan nyt väliä. Paksuudeltaan tämä kura-lanka on 83m/25g kun aiemmin käyttämäni ovat olleet 120m/25g. Luulisi että nyt vähän kauemmin kestävät ehjinä kun koostumus on 70%angora, 10%villa ja 20%nylon. Niissä ohuemmissa ja vanhemmissa angoralangoissa ei ollut nylonia ollenkaan.

(Minulla on edelleen neuroosi ruskeaa väriä kohtaan. Enpähän tiedä muuta syytä kuin pienenä tyttönä kummitädiltäni saamani lehmänp..kanruskea tikkitakkikangas, josta äitini ompeli minulle koulutakin.)
Langankulutus oli 40g ja neuloin 3:n puikoilla. Jäi siis 10g kahdesta kerästä tähteeksi. Minulla on vielä yksi koko kerä samaa väriä, mutta eipä siitä ja noista keränlopuista enää saa kuin lapsen kokoa olevat kintaat. Kerrankin sain neulottua jotain niin etten purkanut yhtään puikollista missään välissä. Täytyy vaan olla tarpeeksi yksinkertaista neulottavaa niin joskus onnistuu.
Nämä edelliset aluskintaat olivat taas parsinnan alla, siksipä tuli ajatus että miksen tekisi uusia kun kerran lankaa on. Sauvakävellessä ja pyörällä ajaessa minulla kintaat kuluvat.

Nyt alkaa olla tunnit vähissä tältä vuodelta. Kiitos kuluneesta vuodesta blogitutuille jotka ovat jaksaneet kommentoida.

Ratkiriemukasta vuodenvaihdetta ja Uutta Vuotta 2013!

17 kommenttia:

  1. Mukava nähdä versiosi intialaisesta peukaloistutuksesta. Tuo kärkikavennus tuli itselläni myös viimeisissä töissä uudelleen ratkaistuksi ja ohjeen löysin Novitan sukkalehdestä.

    VastaaPoista
  2. Kivat kinttaat, joskus pitäisikin kokeilla tuota intialaista peukalokiilaa!

    VastaaPoista
  3. Kivat lapaset:) Oikein ihanaa uutta vuotta 2013!

    VastaaPoista
  4. Hyvää uutta vuotta! Pitänee miunkin joskus kokeilla tuota peukalokiilaa.

    VastaaPoista
  5. Perusneuleiden tekeminen on välillä ihan paikallaan. Välillä on kiva vain antaa mennä ja ajatella niitä näitä neuloessaan.

    Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
  6. Kyllä noille käyttöä Suomen talvessa on !

    Oikein hyvää ja tervettä vuotta 2013 Sinulle !

    VastaaPoista
  7. Tuota peukalokiilaa täytyisi kyllä kokeilla, ohje on tulostettu aikaa sitten.
    Oikein hyvää uutta vuotta myös sinulle.

    VastaaPoista
  8. Niinpa, jos on noin mieluinen malli, että paikkausta on tehtävä, on sama neuloa uudetkin. Kiva malli. Ihanaa Alkavaa Vuotta Sinulle

    VastaaPoista
  9. Mukava malli, kokeilenkin seuraaviin lapasiin.
    Onnellista Uutta vuotta.

    VastaaPoista
  10. Eipä ole tullut vielä kokeiltua tuollaista peukaloa Hyvää uutta vuotta :)

    VastaaPoista
  11. kirjoittelen uudella lapparilla ja tassa on toistaiseksi nappaimet ihan sekaisin, anteeksi

    Mista loysit tuon intialaisen peukalokiilan ohjeen

    Itse teen tuon karkikavennuksen niin, etta neulon puikon ensimmaisen silmukan ja vasta sitten kavennan.

    Onnellista ja touhukasta vuotta 2013 Sinulle

    VastaaPoista
  12. Minäkin kaipaan aina välillä jotain tosi helppoa neulottavaa, ihan perussukkaa, -lapasta tai -pipoa.

    Hyvää tulevaa vuotta!

    VastaaPoista
  13. Kivan näköiset, käteen sopivan oloiset nuo lapaset. Noin istuvan näköistä peukalokiilaa en ole ennen nähnytkään.
    Hyvää Vuotta 2013 sinulle.

    VastaaPoista
  14. Lapasia aina tarvitaan,talvea vielä riittää.
    Hyvää vuotta 2013 sinulle.

    VastaaPoista
  15. Uusi tekniikka minulle tuo intialainen peukalokiila.
    Mukavia neulehetkiä vuodelle 2013!

    VastaaPoista
  16. Paketti tuli tänään perille. Kiitos! Aivan ihanat lapaset.

    VastaaPoista
  17. Kukkuu! Täällä ollaan ja löysin sut taas uudestaan. Kiva kun poikkesit.
    Tuo peukalo pitää ehdottomasti kokeilla!

    VastaaPoista