sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Mikrotuen uudet lapaset

Kirjoneuletta on kiva neuloa. Nyt joku ajatteli että hullu noin puhuu. Kai se jonkunmoista hulluutta onkin selvitellä sykkyrään meneviä lankoja. Siitäkin joskus jopa nauttii.

Minäkin ilmoitin itseni tämänvuoden Lapaskuuhun. Lokakuun lopulla ja vielä tämän alkaneen marraskuun alussakin etsiskelin ilmoittautumiskanavaa tähän kyseiseen kampanjaan ja ajattelin sitten että ei sitä varmaan olekaan. Vielä alkuviikostakin tarkistin ja silloin oli jo emäntä löytynyt.
 Tässä nämä miun ekat kintaat tältä syksyltä. Mikrotukeni kyseli että olisiko mustaa ja violettia lankaa varastossa. Löytyihän niitä molempia. Sitten vaan mallin hakuun. Minä ehdottelin vaikka mitä mutta ei meinannut löytyä. Sitten joltain ulkomaalaiselta sivulta löytyi kintaiden malleja enemmänkin. Olivat niin monivärisiä etteivät sellaisenaan kelvanneet pojalle. Sanoin sitten että muokkaa mieleiseksesi kahdelle värille.
Vaikka näissä käytetyt langat ovat molemmat aika ohkaisia, meinasi jo alkumetreillä tulla liian suuret lapaset. Onhan niissä väljyyttä mutta mahtuu sitten alle toiset kun ja jos tulee kylmempiä kelejä. Molemmat langat ovat kirpputorilta ostettuja, eri aikaan tosin. Musta on vanhempaa, siinä ei mitään vyötettä. Violetin osti viime keväänä ja siinä lapussa luki sentään, että käsinvärjättyä 100% villaa. Koitin tehdä polttokoettakin, ei helpolla lähtenyt palamaan. Siitä päätellen ovat villaa molemmat.

Neuloin kolmosen puikoilla ja painoa parille tuli vain 71g.

10 kommenttia:

  1. Harvinaisen kauniit kirjoneulelapaset. Minä voin vain kuvitella miten solmuun olisin saanut nuo langat, kun olisin tehnyt molemmat yhtaikaa samalla pyöröpuikolla. Neljä lankaa ja minun kärsivällisyyteni sotkujen selvittelyyn ;)

    VastaaPoista
  2. Onhan nämä kivannäköiset! Vaatii melkoisesti tarkkaavaisuutta kuvioiden onnistumiseksi.

    VastaaPoista
  3. Eiköhän nämä ole oikeinkin mieleiset kun on itse saanut mallia muokatakin. Väritys on upea.

    VastaaPoista
  4. Kivat lapaset tuli. Kirjoneuleen neulominen vie mukanaan, kun sen vaan ensin oppii - ei millään malttaisi lopettaa.

    VastaaPoista
  5. Nätit lapaset; selvää mallisuunnittelija-ainesta:)

    VastaaPoista
  6. Hauska malli, vähän erilainen, kun ei ole pelkkiä suoria linjoja!

    Kyllä vain kirjoneuletta onkin mukava tehdä! Kahdella värillä teen usein niin, että pidän kumpaakin lankaa vasemman etusormen päällä ja silmukkaa tekevällä puikolla sitten nappaan oikean värin. Näin ei mene langat sekaisin :)

    VastaaPoista
  7. Kauniit lapaset ja niin tasaista kirjoneuletta, itse en taida koskaan pystyä samaan.

    VastaaPoista
  8. Kaunis, mielenkiintoinen kuvio! Kirjoneuleita on kiva tehdä!

    VastaaPoista
  9. Täällähän on todella ihania juttuja! :)

    Tervetuloa vilkaisemaan myös omaa neuleblogiani http://suppiksen.blogspot.fi :)

    VastaaPoista