sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Lomaviikon tapahtumia

Siinäpä se viikko mennä hujahti aika nopeasti. Olihan minulla kaksikin käsityötä mukana siellä tuetulla lomalla kylpylässä. Kirjokintaiden neulominen ja huivineule. Kumpikaan ei edennyt oikeastaan alkua pidemmälle. Eipä oikein ollut aikaakaan käsitöiden tekemiseen kun oli muuta aktiviteettia niin paljon.

Monenlaista liikuntaa oli tarjolla ja vallan uusiakin sellaisia liikuntamuotoja, etten ollut ennen kuullutkaan. En voi tuon kipeän selkäni kanssa mitään rajuja liikkeitä enkä kovaa pomppimista vaativia liikkeitä tehdä. Semmoisia kuin Tai chi ja Asahi, jotka molemmat ovat enempi hidasta liikettä ja venyttelyä. Niitä voisi kotonakin tehdä jonkun kiinalaisen musiikin tahdissa ihan itsekseen.

Yhtenä aamuna katseltiin aamupalalla kun jotkut hurjapäät menivät mereen kastautumaan tai oikein uivatkin muutaman vedon. Minä olen arka kastautumaan kesälläkin vaikka olisi lämmintäkin vettä. Joku se vaan napsahti minunkin päässäni kun olin siellä uima-altaalla, niin tuli äkkiä semmonen ajatus että jospa minäkin uskaltaisin sinne mereen. Jalat alkoivat viedä, joten sitten mentiin. Irroitin jopa käteni laiturista ja vedin kanssa muutaman vedon siellä hyisessä vedessä. Mitä lie ollut 2-3 asteista. ei se oikeastaan niin pahalta tuntunut, mutta merestä noustessa sattui nilkkoihin ihan hirveesti. Mulla kun on niin ohuet nilkat, eikä vissiin rasvaa yhtään siinä nahan alla.

Niinkuin yksi kerta ei olisi riittänyt, kävin altaalla lämmittelemässä ja kävin vielä uudestaan meressä. Ihan vähän tuntui siltä että siihen voisi vaikka hurahtaa, siihen itsensä kiduttamiseen.

Viimeisenä päivänä eli perjantaina oli loppuraportin teko ja siinä yhtenä kysymyksenä, mikä oli parasta lomassa. Minä vastasin että ruoka ja lepo. No olihan siellä paljon muutakin hyvää mutta kotona ei saa niin monipuolista ruokaa, eikä tule edes tehtyä.

Nyt tuli kuvaton postaus mutta niin se välillä on.

4 kommenttia:

  1. Ihanaa, että nautit olostasi. On se välillä hyvä levätä ja mennä valmiiseen pöytään syömään.

    VastaaPoista
  2. Kuulosti tosi hyvältä viikolta. Minäkin olen tuollaista napsahdusta odotellut, mutta toistaiseksi avantouinti tuntuu liian hyytävältä:)

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa siltä, että siulla oli hieno loma. Mie tykkäisin uida kylmissä vesissä, jos pääsisi saunaan lämmitelemään. Nilkkoihin alkaa myös miulla koskemaan.

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommentistasi uudessa Blogger-blogissani:) Hyvä kun laitoit viestin niin sain sut taas lisättyä lukulistalleni. Mähän keväällä saareen lähtiessä tyhjensin koko listani, ajattelin aloittaa puhtaalta pöydältä syksyllä. On tässä vähän ollut hakusessa ketä jäisi seuraamaan, kovasti näyttää lista muodostuva vanhoista tutuista.

    VastaaPoista