lauantai 1. syyskuuta 2012

Puolukkametsällä

Nyt se sitten alkoi jokasyksyinen sukkamaraton. Tarkoitan tietysti Sukkasato 2012 tempausta. Vielä en ole ehtinyt ensimmäistäkään silmukkaa luoda puikoille vaikka malli, lanka ja puikot ovat olleet valmiina jo puoli viikkoa.

Piti vielä lankojakin värjäillä kun tuli yhtenä päivänä semmoinen puhti. Eihän se mennyt ihan putkeen kun tuli näin läikikkäitä. Osa noista värjätyistä on purkulankoja, oiskohan Novita Woolin vanhempaa versiota eli merinovillalankaa. Ohutta se ainakin on. Nämä on niin pehmeitä että käyvät hyvin vauvan sukkiin. Nuo haaleammat ja paksummat punertavat nyssäkät on jotain tosikarkeaa pässinvillaa. Värjäsin niitä jollain mehulla ja lisäsin vähän elintarvikeväriä mutta ei se oikein ottanut lankaan kiinni.

Ei ole vauvoja tulossa mutta ajattelin aloittaa tämän sukankutomisen pienestä että saan valmista nopeammin. Suurissa sukissa menee aikaa kuitenkin enemmän.

 

Tässä ensimmäinen puolukkasaalis tältä syksyltä. No eilen oli vielä elokuuta mutta kuitenkin tässä syksyn korvalla. Olin marjassa 3 tuntia ja sain tämän määrän. Vaikka minulla tuo poimurikin on täynnä en sitä oikeastaan poimimiseen käyttänyt. Käsin poimien sai valittua suurimmat puolukat. Mustikoitakin oli vielä vaikka kuinka paljon ja olivat ihan kovia. Nyt sitäpaitsi näkikin mustikat paremmin kun on varvuista lehdet jo pudonneet.

Kiitokset kaikille edelliseen kirjoitukseen kommenttia jättäneille.

7 kommenttia:

  1. Kauniit langat, tuo vihreä on raikkaan värinen!

    VastaaPoista
  2. Oi oi mikä ihana puolukkasaalis ja niin kauniisti esillä korissaan. Upeita lankoja olet värjännyt. En olekkaan koskaan värjännyt mehuilla. Mustikasta voisi saada kivaa väriä ja kestävää.

    VastaaPoista
  3. Olet ollut kyllä monipuolisesti ahkera! Upean pitsivarjon saanut valmiiksi, aivan uskomattoman hienot kuvat edellisessä kirjoituksessa ja ehdit niin paljon muutakin.

    VastaaPoista
  4. Kauniin värisiä lankoja.

    Minä aloitin eilen ensimmäiset sukkasatosukat: 2 mm puikoilla palmikkosukat itselleni. Ettei tule valmista liian nopeaasti ;)

    VastaaPoista
  5. Onnea sukkasatoon!! monesti olen miettinyt mukaan lähtöä. Olenhan kova noita sukkia vääntämään, mutta tuo osallistuminen jotenkin aina jää... Ihanat nuo lankojen värit.. =D

    VastaaPoista
  6. Ihanan värisiä lankoja olet värjäillyt. Niistä läikikkäistäkin tulee varmaan kivoja neulottuna.

    VastaaPoista
  7. Noin paljon puolukoita! Minä en niitä lehtien seasta edes näe:)

    VastaaPoista