keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Marjaista asiaa

Kovin olen minäkin yrittänyt saada Perunalaariin täytettä mutta vaikka aloitin pienillä sukilla, ei meinaa valmistua.

Niin sitähän mun piti tulla kertomaan, että kuukausi takaperin kun aloittelin tätä blogia täällä bloggerin puolella, niin kirjoitin silloin että huonosti on mustikkaa metsässä. Nyt täytyy kumota koko moinen väite. Olin tänään taas puolukassa niillä samoilla paikoilla kuin mustikkaakin keräsin. Jos olisin tiennyt että nyt syyskuun alussa on niin mahdottomasti mustikoita ja vieläpä hyvälaatuisia, niin enpä olisi kerännyt heinäkuussa vielä ollenkaan.

Jos vielä jollakin on mustikat keräämättä, niin sinne vaan metsään. Luulen että makukin on parempi. Ainakin tänään tuntui siltä kun keräsin puolukoita ja söin siinä samassa niitä suuria maukkaita mustikoita. Eipä ole sade yhtään pehmentänyt marjoja.



Sunnuntaina ja eilen olimme keräämässä tyrninmarjat pois. Ne kun ei kauaa pensaassa pysy, valahtavat alas. Tuli noin 6,5kg eli vähän vähemmän kuin parina edellisena vuonna mutta riittää ne minulle. Muut perheenjäsenet eivät ole niin innostuneita koko marjoista kun ovat niin happamia. Laitan mustikan kanssa samaan puuroannokseen. Kompensoivat toisiaan kun mustikka on mieto ja tyrni hapan. Hunajaa käytän muuten puurossa makeutusaineena.

2 kommenttia:

  1. Tajusin juuri, että miulta on jäänyt siun uuden osoitteen lisääminen Google readeriin. Kuvittelin, ettet ole kirjoittanut mitään vähään aikaan. Nyt sitten olikin enemmän kivaa lukemista ja kauniita töitä nähtäväksi.

    VastaaPoista
  2. Minulla on vielä tyrnit keräämättä,mutta huomattavasti vähemmän näyttää tulevan kuin viime vuonna. Olen syönyt niitä aamuisin jogurtti-mysli-pähkinäsekoituksessa ja mukaan jotain muutakin marjaa mustikkaa tai mansikkaa, nam :)

    VastaaPoista