Vielä riittää noita paksujen lankojen eli 7 Veljestä isompia ja pienempiä nupuloita. Silloin tällöin saan jopa jotkut lopetettua niin ettei jää yhtään pätkää jäjelle. Aika paljon tulee pääteltäviä pätkiä mutta joskus innostun niitä piilottelemaan jo ennen sukan kantapäätä etteivät kaikki päät ole sitten lopussa vastassa. Näissä kahdessa parissa saa valita jos tykkää sinisestä tai punaisesta.
Punavoittoiset ihan vaan lankaa langan perään raitoina. Sinisissä otin varteen Novitan jonkun sukanvarren mallin. Terät ovat jotain itsestään raidoittuvaa lankaa. Vyötteitä ei kaikissa ole tallessa niin en tiedä minkä nimistä lankaa ovat mutta kunhan tietää että ovat 7 Veljestä niin se riittää. Näiden sukkien paino näyttää muistiossa että on 141g/pari. Voi olla että olen saman laittanut molempiin mutta eipä tuo niin gramman tarkkaa ole. Neulottu 3:n puikoilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti