maanantai 5. helmikuuta 2018

Ketunpää-sukat

Vihdoin valmistuivat nämä ketunpää-sukat. Aloittelin jo joulukuun puolivälissä ja neuloin onnellisena ekaa sukkaa. Tulipa mieleen sovittaa tekelettä kun olin päässyt jo terän puoliväliin. No niinhän siinä kävi kuin joskus aiemminkin. Ei mennyt kantapäästä jalkaan ollenkaan vaikka hampaat irvessä kiskoin. Muutaman hetken mietin että purkaako pitäisi. Vetäisin puikot pois sukasta ja mietin että mitäs nyt. Ei muuta kuin uusi aloitus ja yksi ketunpää lisää leveyteen.
Kun en edelleenkään osaa tehdä niitä mallitilkkuja niin täytyy yleensä tehdä yksi mallikappale ja todeta että tuli joko liian pieni tai liian iso. No se pieni sukka odottelee tuolla puikkoja itseensä ja valmiiksi neulomista ja paria itselleen. Sopii se pari sitten jollekin 35 numeroiselle.
Nämä sukat tilasi nuorempi tyttömme jolla jalka noin kokoa 39. Itselläni on numeron suurempi mutta muuten samaa kaliperiä. Vaikka paljon neulon kirjoneuletta niin aina ei vaan osaa saada silmukkamäärää sopivaksi. Eri kuviotkin vievät leveyttä eri tavalla. Kantapään olisin voinut tehdä vieläkin pidemmäksi. Tuo ristiinvahvistettu kantapää toimii jotenkin eri tavalla kuin normaali vahvistettu.

Ketun korvatupsut ja viiksikarvat silmukoin puhtaanvalkoisella Fabelin langalla jälkikäteen kun en halunnut kuljettaa valkoista lankaa mukana koko pään osalta. Kyllä sekin vaan aikaa vei uskomattoman paljon. Silmukoin tosiaan aina heti kun olin yhden päärivin sanut valmiiksi. Oli helpompikin tehdä niin kun oli kärki auki.
Valmista ohjetta ei siis ollut vaan tyttöni oli jostain kuvan löytänyt. Oranssi ja tummanharmaa lanka ovat siis ihanaakin ihanampaa Step Classicia. Olen itselleni tehnyt kyseisestä langasta noin 10v sitten ekat unisukat. Jo silloin jäin koukkuun Steppiin. Tämä siis sitä ohuempaa 100g/420m. Loin silmukat 3:n puikolle. Resoriin vaihdoin 2½:n puikot joilla neuloin kirjoneuleenkin. Kärkeen vaihdoin 2:n puikot että sain tiiviin neuloksen loppuun. Sukkien paino noin 80g.
Loppupiristyksenä tämä tulppaanikimppu jonka ukkoni oli lauantaina ostanut silläaikaa kun itse olin lenkillä. Oli haahuillut Hong Kong-myymälässä ja kun ei muuta ostettavaa löytänyt niin osti sitten 15 kpl näitä kukkia ja maksoi 3 euroa. Sanoi kukkia olleen siellä monessakin ämpärissä. Eihän ne nyt enää ihan priimalaatua olleet mutta kauniita kuitenkin. Kysyinkin että missäs pahanteossa sitä on oltu kun ei yleensä kukkia tuo. No vanhemmiten on alkanut tuoda silloin tällöin.

5 kommenttia:

  1. Upeat kettusukat! Enpä minäkään jaksa sukkia varten mallitilkkuja tehdä. Kyllä se työn alku ajaa ihan saman asian noin pienessä työssä.

    VastaaPoista
  2. Kivat kettusukat. Kirjoneulesukissa koko onkin aina yllätys, ainakin itselläni yleensä liian pieni ;)

    VastaaPoista
  3. Onpa hienot kettusukat! Hyvää Ystävänpäivää!

    VastaaPoista
  4. Kyllä on hienot kettusukat ja kivasti tehty tuo pohjakuvio. Htvää Ystävänpäivää Sinulle.

    VastaaPoista