tiistai 14. helmikuuta 2017

Valkoista ja kirjavaa

Löysin varastostani hyvin hailakkaa lankaa jota en ollut osannut mihinkään työhön vielä käyttää. Sekin jo useamman vuoden odotellut puikoille pääsyä. Pärnusta muistaakseni joskus ostanut. Sen värittömyyden takia ajattelin että musta on hyvä pari tälle langalle.
Kun niin tätä kirjoneuletta rakastan niin sukiksihan langat vääntyivät. Mallikuvio on otettu norjalaisista kirjokintaista. Neulottu 2½:n ja 3:n puikoilla ja yhteiskulutus langoilla 55g.
Nämä valkoiset puuvillatossukat aloitin jo viimevuoden puolella mutta olivat jotenkin niin nihkeät neulottavat että valmistuivat vasta nyt muutaman muun työn lomassa. Mallihan on Pinterestin puolelta löytynyt ja itse olen neulonut ihan kuvan perusteella.
Se neulomisen nihkeys liittyy varmaan puikkoihin. Puuvillalanka vaikeasti kulkee puisissa. En sitten viitsinyt vaihtaa metallipuikkoihin peläten käsialan erilaisuutta. Langan nimi Pisara viittaa jo siihen ettei lanka ole tasaista vaan möykyllistä. Muuten jo hyvin marinoitunutta lankaa. Sukat neulottu 3:n puikoilla ja lankaa meni 85g.

4 kommenttia:

  1. Kivasti hailakka lanka sopii mustan kaveriksi. Ja valkoiset ovat niin herkät että.

    VastaaPoista
  2. Kivoja sukkia varastolangoista.

    VastaaPoista
  3. Tosi kaunista kirjoneletta taas. Ja puuvillasukatkin ovat söpöt.

    VastaaPoista
  4. Sinä se osaat tehdä kauniita sukkia =))

    VastaaPoista