maanantai 6. lokakuuta 2014

Pikkaraiset junasukat

Viikko meni mutta neulontahaluja ei ole oikein ollut. Oikea käsi on aina vaan niin kipeä, että mieluummin annan sen huilata. Niin että turhaan kinusin silloin sairaanhoitajalta että milloin saan alkaa neulomaan. Kyllä se luonto näkyään opettaa hiljaa kävelemään tai tässä tapauksessa neulomaan.

No sain sentään nämä junasukat valmiiksi jo ennen viikonloppua. Enpähän sitten saanutkaan niitä kärrättyä tuonne Heinälatoon. Laiskuus voitti ja ajatus että sitten alkuviikosta. Nämä on varmaan jollekin keskosvauvalle passelit. Neuloin kakkosen puikoilla ja tuo lankahan on tosi hyvin marinoitunutta 80-luvun alkupuolelta. Sukat painavat 18g. Tein silloin koneella yhden ystäväni pienelle tytölle villahousut ja tekopalkkana otin lankajämät. Vielä tuossa kerässä on lankaa jäljellä 32g.

Taisin valehdella ettei neulontahaluja ole ollut. Riippuu langasta ja mallista, niin vielä sitä pienen kivun kanssakin jonkun puikollisen heittelee. Tykkään näistä Dropsin langoista ja niissä on silmiäni hivelevät sävyt. Kun lanka, puikot ja malli kohtaavat, niin silloin syntyy minultakin säällisessä ajassa sukkapari. Joku tuolla fb:n sukkaryhmässä kyseli että kauanko kenelläkin menee aikaa sukkaparin tekemiseen. Jossain kuvassa aiemmin oli joku lykännyt jalkansa suoraan kerien sisään, että siinä ei kauaa nokka tuhise kun on sukkapari jaloissa. No siinä tapauksessa jää kokonaan se neulomisen ilo kokematta.

Tälle sukalle on kaverikin ja samassa kohtaa menossa. Minä kun en osaa sitä "looppaamista". Tuntuu että yhtä nopeasti saan parin valmiiksi vaikka onkin tavalliset puikot. Kukin tyylillään ja minä tällä tyylillä.

Ne edellisen kirjoneulesukat ei oikein "sykähytä". Ei ole minusta mallia suunnittelemaan vaikka niin luulin. Ne on nuo Nalle-langatkin vähän liian paksuja kun täytyy kolmosen puikoilla neuloa. Jätän suosiolla paksut langat muille ja käytän itse vaan puikkoja 2½ ja niille sopivia lankoja. Väännän väkisin valmiiksi kunhan tuo käsi tokenee.

7 kommenttia:

  1. Söpöjä, mutta mistä tuo nimi junasukka tulee? Olen sitä aina miettinyt.

    VastaaPoista
  2. Söpöt junasukat ja kauniit ovat toiset sukatkin.

    VastaaPoista
  3. Nuo junasukat ovat suloisuuden huiput.

    VastaaPoista
  4. Kauniit junasukat ja tulevatkin ovat ihanan näköiset.
    Junasukkia on aina kiva tehdä.

    VastaaPoista
  5. Ihania sukkia! Pitäisköhän minunkin vain "tuhlata" niitä ihania lankojani sukkiin.

    VastaaPoista
  6. Herttaiset junasukat ja seuraavana valmistuvatkin näyttävät oikein kauniilta. Molemmissa hyvät värit:)

    VastaaPoista
  7. Voi, toivottavasti kätesi parenee pian! Kärsivällisyyttä!
    Kauniita sukkia.

    VastaaPoista