torstai 18. syyskuuta 2014

Rimpulat polvisukat

Huh tätä pitkää urakkaa mutta nyt se loppui. Eilen sain valmiiksi nämä rimpulat. Kyllä se vaan on parempi niin että minä keskityn niihin nilkkasukkiin joissa on mahdollisimman lyhyet varret. Jätän suosiolla muille polvisukkien tekemisen.

Niinkuin tuolla edellisessä kirjoitin, niin aloitin sukat varpaasta ylöspäin kun halusin käyttää koko kerän lankaa loppuun. Lankahan on Steppiä, villa 75% ja polyamidi 25%,  jota meni 100g eli koko kerän sain näin kulutettua. Tuohon varteen eri kuviolla käytin Zeldan värjäämää Ruusu Nuppunen-lankaa 20g eli 10g/sukka. Tässä Zeldan langassa on villaa 60%, bambua 20% ja silkkiä 20%. Aloitin neulomaan 2½:n puikoilla ja tuossa varressa sitten suurensin kokoja ensin 3:n ja lopuksi 3½:n puikkoihin.

Mallikuvioita on kolmea eri laatua, kaikki noista käsityökirjastoni eri kirjoista. Aloitus oli ihan helppo ja vielä tuohon lisäyskiilan loppuun mutta sitten piti turvautua nettiin. Vaikka olen muutaman parin neulonut varpaista varteen, niin kaikki olen tehnyt eri ohjeella. Tämän parin neulomiseen löysin itselleni miellyttävän tavan Alituiset-blogista.

Tuli kerrankin niin pitkä teräosa ettei varpaita pakota. ( Mulla kun on pitkä jalkaterä, eli numero 40/41.) Toinen mihin olen tyytyväinen on tuo kantapään kohta. On kyllä niin mun jalkojen mukaiset sukat. Nilkan kohdasta vähän on liian tiukka mutta venyyhän se villalanka käytössä. Tuo sukan yläosa on ainoa murheenkryyni kun sehän ei pysy ylhäällä jos ei sitten puristakaan. Täytyy vissiin nyöri laittaa tai kumilanka tai silkkisatiininauha.

Tämä on siis eka tuotokseni Sukkasato 14-tempaukseen. Seuraava pari on sitten vaihteeksi lyhytvartinen, joten toiveissa on saada pikemmin valmiiksi kun on molemmat sukat jo kantapäässä menossa.

14 kommenttia:

  1. Nätit sukat.
    Mistähän johtunee että blodisi sivu näkyy minulle niin kapeana etten näe sitä lukea?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei taas, tälläistä se on kun on tumpelo. En oikein osaa vielä käyttää tätä uutta aparaattiani :D Nyt sivusi taas näkyy oikein.

      Poista
  2. Kauniit! En tiedä, mitä rimpula teillä päin tarkoittaa, mutta meillä se on negatiivinen ilmaisu, joka ei näihin sukkiin todellakaan sovi.

    VastaaPoista
  3. Minustakin nätit sukat! Rimpula tarkoittaa meillä päin sellaista laiheliinia tai vähän heppasta tekelettä, mitähän siellä teillä?

    VastaaPoista
  4. Oooh, kauniit sukat teit! Vierailen blogissasi pitkästä aikaa kuten myös muissa blogeissa, sillä olen ollut poissa pitkään blogimaailmasta. Nyt olen palannut takaisin ja ilmoitan sinulle, että arpapalkinto odottaa sinua blogissani. :)

    VastaaPoista
  5. Lankakerästä riitti pitkälle :) Itsekin tekisi mieli pitkiä sukkia, mutta hermo ei varmaan kestäisi varsia tehdä...

    VastaaPoista
  6. Hienot sukat ja on niissä ollutkin tekemistä! Itselläni ei taida kärsivällisyys riittää noin pitkiin varsiin...

    VastaaPoista
  7. Aivan ihanat sukat. Syvä kunnioitukseni. Ei varmaan minun hermot riittäisi.

    VastaaPoista
  8. Voi valtavaa mikä työ näissä. Mutta kauniit ovat ja aherruksen arvoiset.

    VastaaPoista
  9. Kauniit joka tapauksessa. Alotit heti isolla projektilla satoon. Mul on aina toi sama ongelma pitkissä sukissa. Viimeistään käytössä venähtävät. Aina pitää kuitenkin kokeilla. :) Haittaako, jos varsi on vähä rullalla pohkeessa, kuin vaikka säärystin -tyyliin. ?

    VastaaPoista
  10. Kauniit sukathan niistä tuli :)

    VastaaPoista
  11. Hienot sukat! Eivätkä ole mitkään rimpulat=)
    Tykkään myös tuolla edellisessa postausessasi olleesta huvista, se on todella upea!

    VastaaPoista