tiistai 21. toukokuuta 2013

Raitamyssyjä kaksin kappalein


Ei ole oikein mun mieliväriäni kumpikaan näistä, ei harmaa, eikä sininen. No ei nämä itselle ole tulossakaan vaan sytomyssyiksi menevät. Kävin tässä joku viikko Susua moikkaamassa ja kysyin että onko hänellä vielä niitä myssyihin varattuja lankoja. Nämä oli jäljellä ja otin sitten ajatellen tehdä jotain niin yksinkertaista ja helppoa, missä ei tarvitse päätä vaivata.
No meni kuitenkin joku aika ja mietin että miten saisin kaikki langan kulutettua. En sitten ihan osannut kun jäi harmaata 20cm ja sinistä 3g. Myssyt tuntuvat ihan hyviltä omassa päässä. Käy molemmille, miehille tai naisille. Toinen myssy painaa 64g ja toinen 62g, eli aika samankokoiset tulivat. Tein tuon harmaalla alotetun ensin ja sitten soveltelin loput langat toiseen. Neuloin 3:n puikoilla. Vähän oli inhottava lanka siitä kun on niin monisäikeinen että aina tahtoi jäädä jostain silmukasta joku säie pois.
Päälaen kavennukset on vähän erilaiset molemmissa myssyissä vaikka melkein samalla tavoin kaventelin.

Lanka oli kivan nimistä vaikkakin mulle vähän liian paksua.

Tässä näitä jokakeväisiä tulppaaneja. On vaan niin kauniita, että täytyy joka vuosi kuvata.

Nämä alimmat tulppaanit ovat naapurin puolelta ihan meidän rajalta. Olivat niin kauniin punaisia, että kävin napsimassa sieltäkin kuvan.

Aloitin harmaiden sukkien neulomisen ennen näitä myssyjä. Ohje vaan on sellainen että piti joka riviä seurata tarkasti. Sitten loppui lanka. On sitä jossain pussissa mutta en siihen hätään löytänyt. Siksi nuo myssyt kiilasivat edelle.




8 kommenttia:

  1. Kauniita myssyjä ja tulppaaneja :)

    VastaaPoista
  2. Ja täälläkin pipoja. Ja kauniin värisiä ovat minusta. Tykkään turkoosista.
    Kauniisti kukkivat myös tulppaanit.

    VastaaPoista
  3. Kauniita tulppaaneja, myssytkin ovat kauniita. Monissa blogeissa näyttää olevan pipoja esittelyssä, neulottuja, virkattuja ja ommeltuja.

    VastaaPoista
  4. Nättejä myssyjä! Minäkin kävin just aamulla kuvaamassa tulppaaneja:)

    VastaaPoista
  5. Hei, kivoja myssyjä.Eilen kävin blogissa jossa oli raitamyssyjä. Tykkään vaihteeksi raitamyssyistä, pirteitä:) Ja tulppaaneja kuvasin eilen...

    VastaaPoista
  6. Hyvän väriset myssyt ja noi tulppaanit ne on vaa niin kauniit.

    VastaaPoista
  7. Kas vain meillähän on samat värit käytössö, minä vain tein talvella lapasia samoista väreistä. Kyllä kevät kukkineen on niin upeaa aikaa, hyttysiäkin on vähemmän. Meillä on kirjosiepon pesäpönttöjä joka puussa. Eco torjuntaa.

    VastaaPoista
  8. Hyvät myssyt tuli ja tarkkaan käytit langan. Myssyt on jo viety perille.

    VastaaPoista