keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Kuulottimien pehmusteen korjausta


Eilen jouduin taas virkkaushommiin kun vanhempi poika huomasi että näistä kuulottimista oli pehmusteet murenneet. Eihän siinä muu auttanut kuin aloittaa suunnitteluhommat.

Olen yhdet suojukset uudistanut jo aiemmin ja niistä kirjoittanut täällä.

Tämä homma olikin mutkikkaampi kuin edellinen eikä olisi yhtään hotsittanut tehdä. Minulla kun ei ole tuota suunnittelutaitoa eikä aina löydy inspiraatiotakaan. Tai jospa se onkin vaatimattomuutta.
Virkkasin siis ensin nuo mustat läpyskät ja nekin piti tehdä vähän soikion muotoiset. Katkaisin langan noin 30cm päästä ja pujottelin sen reunaan. Tarkoituksena oli kiristää reunusta ja saada muoto kuppimaiseksi. Sitä ennen harsin pari kerrosta ohutta vanua pehmikkeeksi.
Ompelin pehmusteen kolmesta kohtaa kiinni noissa kuulokkeissa olevien tappien ympäri. Eivät näy kuvassa kun ovat siellä kuulokkeen sisäpuolella. Siinä sitä olikin hommaa kun suora neula tahtoi väkisin imeytyä kuukokkeen sisällä olevaan magneettiin kiinni. Otin sitten käyrän neulan että sain homman onnistumaan. En tiedä pysyvätkö paikoillaan, mutta toimi muuten hyvin. Poika testasi eilenillalla kun sain valmiiksi.
Näin ihania lankoja ja namuja voitin Elämää ja neulomuksia-blogissa olleessa arvonnassa tuossa huhtikuun puolella. Ihana palkinto, jonka langat pääsin itse valitsemaan. Lakritsit on vielä maistelematta kun piilotin, etteivät toiset niitä syö.
Sitten onni potki myös Silmukat ristissä-blogiarpajaisissa. Voittona oli ihana huivi, mutta ei ihan omaa väriäni, joten annoin Knealle luvan arpoa uudelleen. Minulle tuli jotenkin huono olo siitä että noita arvontavoittoja kerääntyy aina yksille ja samoille voittajille vaikka osallistujia olisi enemmänkin. On vaan pistänyt silmään että meitä onnekkaita on useampia, joiden nimi aina loistaa ensimmäisenä. Minkäs sille tuurilleen voi, mutta joskus täytyy osata luopua.

9 kommenttia:

  1. Kivasti olet korjannut kuulokkeet, hyvä idea:)

    VastaaPoista
  2. Kuulokkeethan ovat nyt paremmat kuin uutena:)

    VastaaPoista
  3. Hienoa, että kuulokkeet saivat uuden elämän ;)

    VastaaPoista
  4. Kivat kuulokkeiden suojukset! Mulla tuppaa kans olemaan hyvä tuuri noissa blogiarvonnoissa, joten olen päättänyt olla niihin osallistumatta kokonaan. Välillä ne voitotkaan eivät ole niin osuneet kohdilleen, mutta joskus tulee sitten osallistuttua, jos on joku itselle mieluisa palkinto etukäteen tiedossa. Usein se on kyllä sitten omalle kohdalle napsahtanutkin. Minäkin olen joskus antanut arpoa uudelleen, kun olen kommentoinut johonkin postaukseen esim. esillä olevaa käsityötä, enkä ole huomannut, että samassa postauksessa on ollut joku arvonta, ei ole tuntunut reilulta, että sellainen ihminen voittaa, joka ei edes tiedä olevansa arvonnassa mukana. ;)

    VastaaPoista
  5. Hyvä idea vanhojen kuulokkeiden korjaamiseksi.

    VastaaPoista
  6. Hyvin teit kun luovuit voitosta, ja kun ei ollut ihan just värikään mieluinen. Tosi kaunis se huivi on, ja pääsi ilmeisen hyville hartioille. Kaikkea mitä "ilmaiseksi" saa ei ole pakko ottaa. Mä useimmiten jätän osallistumatta kun kaikkea tarpeellista (ja tarpeetontakin) on jo. Kuten MariJ kirjoitti niin mäkin osallistun sitt jos on jotain oikeasti mieluisaa tarjolla, esim. Marlen "missiarvontaan" otin osaa ku kilpailu oli hauska ja palkintomissit oikeinkin kivoja.

    VastaaPoista
  7. Tuo virkkaussysteemi on loistoidea! Ja varmaan myös kiva korvalle.

    VastaaPoista
  8. Kiva että langat tulivat perille. Olet kyllä tosi kätevä, noista kuulokkeista tuli sitä paitsi tosi hienot. :)

    VastaaPoista
  9. Mie olen huomannut samaa noista arpajaisvoitoista, siis yleensä ottaen, ei pelkästään täällä blogeissa. Joillakin vain on onnea ja toisilla ei.
    Jaksamista siulle!

    VastaaPoista