tiistai 9. lokakuuta 2012

Unikkopeltosukat

Tässä tulee viides parini sukkia Perunalaariin. Sain suht`koht nopsaan valmiiksi kun valitsin paksun langan.
Mallikuviohan on Neulovan Nartun Unikkopelto. Olen tätä samaa kuviota harjoitellut jo kahteenkin otteeseen, vaan ohuemmilla langoilla. Ensimmäinen otos on tuolla vuodatuksen puolella, pois purettu. Toista harjoittelin tuossa elokuussa, enkä siitä mitään kirjoitellutkaan.

Vihreä lanka on purkulankaa äitini pienestä tilkkupeitosta. Se on väriltään jotenkin meleerattua. Johtuu varmaan siitä että peitto oli haalistunut alkuperäisistä väreistään. Punainen on jotain saatua vyötteetöntä lankaa, vähän ohuempaakin kuin tuo vihreä. Vaikka neule näyttää tavalliselta kirjoneuleelta, sitä se ei ole. Vaatii vielä paljon harjoittelua että tulee jotensakin tasaista.

Painoa sukkaparille tuli 81g ja neuloin nelosen puikoilla. Silmukkamäärä oli niinkin pieni kuin 10s puikolla eli vain 40s koko sukassa. Tuo vihreä lanka on sen verran jumpuraa ettei voinut enempää laittaa. Aloittelin kyllä suuremmilla lukemilla ja ajattelin huovuttaa, mutta tulinkin toisiin aatoksiin. Kyllä nämä mulle välttää.

15 kommenttia:

  1. Voi ei miten ihanan väriset sukkaset <3

    VastaaPoista
  2. Mahtava väriyhdistelmä! Pirteät sukat pimeisiin aamuihin:)

    VastaaPoista
  3. Mielenkiintoinen tekiikka. Väriyhdistelmä sukissa on todella herkullinen :)

    VastaaPoista
  4. Pirteät sukat; kiva väriyhdistelmä:)

    VastaaPoista
  5. Hauska idea laittaa unikkopeltoa sukkiin! Kesäiset :)

    VastaaPoista
  6. Näissä on mukava talvella tallustaa kesä mielessä. :)

    VastaaPoista
  7. Unikkopelto on hauska kuvio; mallitilkkujen verran olen kokeillut. Makeasti vaahtokarkkitunnelmaa sukissasi :)

    VastaaPoista
  8. Ihanat sukat ja mielenkiintoinen tekniikka! Pitää joskus kokeilla.

    VastaaPoista
  9. Kiitos muistamisista. Samanniminen blogi on minua paljon nuoremman käsityöneitokaisen kirjoittama; häntä ei kuulemma haittaa vaikka ollaan "kaimoja".

    VastaaPoista