lauantai 27. tammikuuta 2024

Väisälänmäki-testisukat

Huomasin viime marraskuussa tuolla fb:n puolella että Niina Laitinen haki testineulojia Taimitarha-ryhmässään. Siinä kävikin aika suhina kun naiset laittoivat kommenttia ketjuun. Olin yksi uusista joka pääsi testaamaan. Sattui aika kinkkinen malli tämä joka jäi mulle. Alku oli ihan helppoa mutta tuossa vaiheessa kun kuvioon tuli noita puiden latvoja tummanvihreällä niin piti miettiä että saisiko niitä helpommin tehtyä kuin kuljettamalla kaikkia lankoja ympäri sukan. Ohjeessahan ei noista asioista ole mitään mainintaa. Itse sitten ajattelin että otan eri pätkiä tummanvihreää lankaa joilla pärjään muutaman alkukerroksen ennenkuin puiden oksat leviävät laajemmalle ja neulotaan koko kerros kaikilla väreillä.

Tuosta valkoisen, sinisen ja vihreän alkuosasta kun selvisin niin helpotti jo paljon ennen kantapäätä. Lankojen yhteiskulutus oli 77g ja neuloin 2½:n puikoilla. Ohje löytyy Villasukkien matkassa, uusin Niinan kirja. 

sunnuntai 21. tammikuuta 2024

Kuusisukat Dropsin mallilla

Näissä sukissa on käytetty taas niitä jämänupuloita. Valkoista ja harmaata oli kumpaakin niin vähän että piti jakaa se noin. Kuusien mallia otin DROPS Design: Malli no-051. Kantapään tein omalla ohjeella. En jaksa noita ohjeita lukea sanasta sanaan niin on helpompi neuloa vain kuin ennenkin.

Valkoinen lanka luultavasti Nallea niinkuin vihreäkin mutta harmaasta ei ole tietoa kun ei ollut vyötettä tallella. Lankojen yhteiskulutus 58g. Alun resorit ja sukkien kärjet neulottu 2 ja keskiosat 2½:n puikoilla.

lauantai 13. tammikuuta 2024

Tammikuun vauvalle

Ennen joulua tuli tilaus yhdeltä kiireiseltä isomummolta että pitäisi saada tammikuussa syntyvälle vauvalle myssy ja lapaset. Valmiina oli kyllä jo yksi tuollainen norjalainen myssy mutta aika pientä kokoa. Lupasin pikimmiten neuloa suuremman ja peukuttomat lapaset lisäksi. Eihän noissa pienissä neuleissa kauaa mene vaikka hidas olenkin. Tykkään silti neuloa pieniä vaatekappaleita paljon mieluummin kuin yhtä isoa villapuseroa.

Tämä norjalainen vauvanmyssy on mielestäni parempi kuin se perinteinen sik-sak-myssy jossa täytyy ommella takasauma ja päälaki. Olen tässä myssyssä vähän muuttanut kerrosmääriä alussa ja lopussa. Ohjeen mukaan tehden tulisi loppu myssystä enemmän suippo. Olen lopussa kavennellut loput silmukat muutaman kerroksen kohdalla joka kerroksella että myssy on pyöreämpi. Lankaa kului koko settiin vain 46g ja neulottu 2½:n puikoilla.

sunnuntai 7. tammikuuta 2024

Deborah testisukat

Testineulesukat jotka olen neulonut jo kesällä 2022. Puikkomaisterin malli Deborah. Huomasin eilenaamulla kun Puikkomaisteri päivitti tilaansa jossa ilmeni että tämä malli ohjeineen löytyy uudesta Kotivinkista. Kun aikaa on kulunut näinkin paljon, ei enää muista koko sukkia. Tallessa ovat sentään ilman etsimistä. 

Lankoina näissä on punainen Lidlin Anika-lankaa ja vihreä Dropsin Fabel. Mun lempivärejä molemmat. Sama koostumus kummassakin langassa, 75% villa/25% polyamidi. Yhteiskulutus 65g ja neulottu 2½:n puikoilla tuo kirjoneuleosuus. Alun resori, kantapää ja kärki muistaakseni 2:n puikoilla ettei tullut liian harvaa ohuilla langoilla.

torstai 4. tammikuuta 2024

Kainuun kukkalapaset 6

Uuden vuoden ensimmäinen valmistunut. Aloitin jo ennen joulua mutta tuli välillä muuta neulottavaa niin nämä joutuivat odottamaan. Sitten kun on muuten saanut valmiiksi niin hirveä lankojen päättely nurjalla puolella. Ei olisi sitäkään hommaa jos tekisi vaan kahdella värillä mutta eipä saisi näin kauniita. Siitä tulee helmikuussa 12 vuotta kun olen edelliset Kainuun kukkalapaset neulonut. Näkyi tuolla vanhan blogini puolella että 5 paria olen siihen mennessä valmistanut. 

Näissä pohjalanka on 100% suomenlampaan villalanka. Äitini lampaiden villoista kehruutettu. Värikkäät langat ovat Nallea, Maijaa ja jotain samanpaksuisia nimettömiä. Kokonaispaino lapasilla 80g ja neulottu 3:n puikoilla.

lauantai 30. joulukuuta 2023

3 paria vauvojen sukkia

Vielä vanhan vuoden viimeinen postaus. Näistä yksi pari on terästä alle 10cm ja kaksi muuta paria yli 10cm. Langat on kaikki vähän eripaksuisia ja vaikka samoilla puikoilla neuloin ei terien pituudet kovin erilaisia ole.

Tässä alpaca-merinossa on 20% alpakkaa ja 80% merinovillaa. Lankaa meni 37g. Tein tarkoituksella tuon sukansuun isommaksi ja kaventelin silmukoita ennen kantapäätä etteivät tulleet terästä suhteessa kovin suuret. Terän pituus 11,5cm.

Toinen pari on ihan perussukka resorivarrella. Lanka 100% villa ja terän pituus 13cm. Kantapää ranskalainen yksinkertainen, ei siis vahvistettu. Langankulutus 38g.

Kolmas pari tuttu junasukka. Lanka 100% merinovilla ja meni sukkapariin 34g. Sukan terä vain 9,5cm. Kantapää ranskalainen vahvistamaton. Kantalapun reunaan teen nykyään sen 2-3 silmukkaa ainaoikeaa kun saa niin kauniin tuloksen kun ei jää mitään ylimääräisiä reikiä.

keskiviikko 27. joulukuuta 2023

Lyhytvartiset kukkakuviosukat

Tämä Dropsin kukkakuvio on niin kaunis että sitä tulee käytettyä aina vaan uudestaan. Välillä aikuisten, välillä lasten sukkiin tai lapasiin. Nämä sukat tein ihan itselleni kun jäi lankoja noista edellisen postauksen testisukista. Lankavan Lysti-lanka on Novitan 7 Veljeksen kanssa samanpaksuista. Tämä musta pohjalanka siis on sitä Lankavan lankaa. Ei ollut sitten yhtä paksua kuviolankaa niin laitoin tuota Drops Delightiä kahdelta kerältä. En viitsinyt hakea molempaan sukkaan samanväristä pätkää kerästä joten tulivat sitten eriväriset mutta ei käyttöä haittaa kun muuten ovat kauniit.



Lankojen yhteiskulutus sukkiin oli 106g. Resorit ja terät neulottu 3 ja kirjoneuleosio 3,5:n puikoilla. Mustaa lankaa jäi tähteeksi muutama metri että saa sitten parsia kun reikiä tulee.