tiistai 19. huhtikuuta 2016

Nurmilintu-huivi

Huiveja syntyy kuin sieniä sateella, ei vaineskaan. Joskus täytyy neuloa paksummista langoista että saa jotakin valmiiksi vaikka viikossa.
Tämä Heidi Alanderin suunnittelema "Nurmilintu" on ollut mietteissä jo muutaman ajan. Se vaatii sitten jonkun potkaisun että saa puikoille. Se potku oli fb:n jossain neulontaryhmässä jonkun kaunis huivi kun sai minutkin innostumaan että nyt. Ohjehan on ilmaisena saatavissa ravelryn puolella. Eikä ole vaikea kun melkein vain oikeaa saa neuloa koko ajan.
Joskus ei kohtaa ohje ja malli mutta nyt taisi kohdata. Olin kerinyt vyyhdiltä kerälle tuon Zeldan käsinvärjäämän "Donatellan" jo aikaa sitten tarkoituksena neuloa siitä jotain. Nyt se pomppasi tuolta pussista melkein silmille että ei tarvinnut enempiä edes etsiä. Metrimääräkin melkein täsmäsi ohjeen lankamäärän kanssa vain niin että tässä langassa oli metrejä enemmän kuin alkuperäisessä ohjeessa. Luulinkin siksi että riittää hamaan loppuun asti.
No ei sitten riittänyt. En lähtenyt penkomaan lankavarastoani kun ajattelin että jätän lopusta muutaman kerroksen pois. Jännäsin että riittääkö edes viimeiseen eli päätöskerrokseen johon tuli nirkkoja. Ei riittänyt edes sen päätöskerroksen loppuun. Löysin yhden Zeldan vyyhdin joka väreiltään melkein vastasi tätä huivilankaa. Sillä päättelin nuo viimeiset silmukat, eikä sitä huomaa että on eri lankaa. Tähän huiviin meni siis 100g+0,5m toisesta vyyhdistä. Neuloin 4:n pyöröllä.

9 kommenttia:

  1. Eipä paljosta jäänyt vaille. Sehän on vain se käsityön jälki kun on pikkusen toista lankaa.
    Sulla on paljon nättejä huiveja. Kävi kaikki läpi tässä eräänä iltana kun etsin huivimallia. Muutama täältäkin oli kiva ja googlella tietysti löytyi paljon kauniita ja muutama minkä olis voinu ehkä tehdä. Päädyin sitt Heidi Alanderin Peipposeen. Sen oon kerran tehnyt ja se on ny ihan ok tähän tarpeeseen.

    VastaaPoista
  2. Kaunis huivi ihanassa värissä. Olipa huono onni kun just kesken loppua loppu. Ei sitä eroa huomaa...

    VastaaPoista
  3. Upea huivi! Minäkin tykkään tuosta mallista ja muutenkin Heidin huivit ovat ihania. Harmi ettei enää saa Zeldan lankoja.

    VastaaPoista
  4. Ihanan värinen lanka, ja Nurmilintu on niin kaunis malli.

    VastaaPoista
  5. Onpa kaunis huivi, ja kaunis väri!

    VastaaPoista
  6. Hieno huivi.. itselläni on sama malli puikoilla :)

    VastaaPoista
  7. Kaunis on ja ihan sun värinen. Olen tuolla facessa ihaillut toinen toistaan kauniimpia Nurmilintuja, mutta mulla on varmaan käynyt niin ettei lanka ja malli oikein kohdanneet...

    VastaaPoista