sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Hirvensarvipalmikkosukat

Kun niin hitaasti alkaa ruoho tuolla ulkona vihertää, niin täytyi neuloa vihreät sukat. Olen hirveän laiska lukemaan ohjeita, niin nämäkin tuli ihan omalla ohjeella. Mallikuvion otin tuosta Neulojan suuresta silmukkakirjasta. Siinä on tämä kuvio kahtena eli voi neuloa ylhäältä alas tai päinvastoin.
Yhden kuvion leveys on 14 silmukkaa joka on yhdellä puikolla ja se passasi vallan hyvin. Yllätyin itsekin että olipa helppo kuvio oppia ulkoa. Joka toinen kerros oli aina oikeita silmukoita. Lanka on Lankahamstereista hamstrattua Handun villa 44% ja puuvilla 42%. En tiedä sitten mitä se loppu on kun sitä ei lapussa lukenut. Toivottavasti jotain vahvennusta etteivät heti hajoa.
Lankaa oli alunperin 100g/400m:n vyyhti, josta meni 63g ja neuloin 2½:n puikoilla. En ole vieläkään opetellut sitä "looppaamista", joten neuloin kaksilla puikoilla aina vuorotellen molempaa sukkaa että sain valmiiksi yhtäaikaa. Kärkeen jätin 8+8 silmukkaa jotka silmukoin kiinni. Olen jotenkin tykästynyt silmukointiin etten enää oikeastaan muuten lopettelekaan.
Tein perjantaina pitkästä aikaa semmoista ruokaa jonka ohje oli iskenyt silmään selatessani Yhteishyvää. Risoton ohje jonka aukeaman olin tarkoituksella jättänyt lehdessä näkyviin. Kun olen laiskaakin laiskempi ruoanlaittaja, niin tämä oli helppo ja aion tehdä uudelleen aika pian. Riisi on itselleni sellainen toisarvoinen ruoka että sitä harvemmin keittelen. Perunaa mulla pitää olla useamman kerran viikossa, mieluusti joka päivä. Katsokaa miten kattilan kylki sopii värinsä puolesta noihin sukkiin.

3 kommenttia:

  1. Keväänvihreitä asioita, sanoo myös perunankeittäjä.

    VastaaPoista
  2. Kiva sukkamalli ja ihana keväinen väri.

    VastaaPoista