torstai 29. kesäkuuta 2023

Lepakkohihainen pusero ystävälleni

Nyt kun tuo ompelukärpänen puraisi oikein kunnolla niin piti ommella heti perään toinenkin pusero. Kun sain saumurin toimimaan niin äkkiä näitä tulee ommeltua. Tämä pusero on toiselle ystävälleni joka kesäkuun alussa kyseli että ompelisinko hänelle tutulla mallilla puseron. Hän on joskus ostanut jostain trikoopuseron jossa ei ei ole hihoja eri kappaleista vaan kaikki on samassa etu- ja takakappaleen kanssa. Kaavaa ei ole mutta leikkaus onnistuu ihan hyvin vanhalla puserolla.


Tämä on siis jo toinen samalla mallilla ommeltu hänelle. Onkin ihan sopiva kangas näin kesällä pidettäväksi. Ohutta ja hulmuavaa ja laskeutuu hyvin niinkuin kuvasta näkyy.

Kaksi mokaa ehdin tässäkin tehdä, tosin molemmat meni tuurilla hyvin. Kangasta oli joku 1,20cm mutta leveys varmaan 160cm. Leikkasin ensin takakappaleen ja lisäsin vähän pituutta helmaan kun toive oli niin. Sitten asettelin kankaan niin että sain etukappaleen leikattua. Siinä asetteluvaiheessa pukkasi kauhunhikeä kun tuntui että kangas loppuu kesken. Hyvällä tuurilla molemmat kappaleet tulivat juuri samanpituisiksi. Toinen moka oli tuossa sivusauman ompelupätkässä. Ompelin siis oikeat puolet vastakkain suoran ompeleen. Kun käänsin puseron oikeinpäin niin eihän se onnistunut. Ajatteluvirhe, siis sauman purku ja ompelu päälipuolelta. Muuten ompelu onnistui ja ystäväni kävi aamulla hakemassa puseronsa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti