keskiviikko 13. helmikuuta 2019

Sytosukkia pari paria

En sitten ihan joka vuosi ole osallistunut tuohon Ystävänpäivä-syto-keräykseen. Viimevuosi jäi kokonaan välistä. Miten olenkin voinut unohtaa asian. Nyt päätin ottaa härkää sarvista ja neuloa edes yhdet sukat. Lanka on juuri kuin mulle tehty, siis värin puolesta. Kun olin saanut haettua Susulta lahjoituslankoja muutaman kerän niin malli oli selvä samantien. Malli on Merja Ojanperän Sydämellisestä sukkakirjasta ja nimeltään Bestis. Olin samaa ohjetta testannut jo testineulojana ja oli siksikin kuvioiltaan tuttu.
Susu viimeviikolla laittoi fb:n puolella kuvaa puodin lankakorista jossa muutama kerä tätä lankaa ja kehotti kiirehtimään hakua. No minähän tottakai kiirehdin kun oli kyse noin kauniista väristä. Lankaa meni 73g ja neuloin 3:n puikoilla.
Kun en sitten ehtinyt tähän lähtöön saada valmiiksi kuin yhden parin sukkia niin kaivelin omista varastoista toisen parin. Tämä keltaisen parin lanka on Nallea ja on myös Merja Ojanperän suunnittelema ja nimeltään Johanna. Neulottu myös testineuleena. Olen sukkaparin esittelyn tehnyt jo viimevuoden puolella.

3 kommenttia: