tiistai 8. lokakuuta 2013

Huovutetut tossut Purosta

Eipä nämä tossut ole kauneudella pilattu, mutta harjoituskappaleet vasta ovatkin. Ohjetta ei oikeastaan muuta kuin normaalilla sukan mallilla tein. Nämä voinkin ilmoittaa Sukkasato 2013 ja sinne Perunalaariin, johon minäkin satoa kerään.
Valmiina ovat olleet jo muutaman viikon, mutta en saanut huovutettua kuin vasta eilen. Laitoin muovia tossujen sisään, etteivät vallan kiinni huopuneet. Laitoin pari froteepyyhettä ja taisi koneessa jotain pientä muutakin pyykkiä olla. Kun otin tossut koneesta, niin meinasi epäusko iskeä. Niin hyvin olivat huopuneet että pituus oli siinä 20 cm. Kyllä ne venyttämällä sain omiin 40 numeron jalkoihin sopiviksi.

Lankana on puro-takkatuli ja melkein kaksi 50g:n kerää sain kulutettua. Tuo pieni nyyskäys jäi jäljelle. Neuloin 4:n puikoilla ja sileää oikeaa. Lanka yksinkertaisena vaikka tulisi varmaan jämäkämmät kaksinkertaisesta langasta.
Tuosta valkoisesta langasta ajattelin tehdä säärystimet. Ekan vyyhdin kanssa kävi niin että siinä oli neljä solmua, joten kiikutin langan takaisin kauppaan josta olin sen vyyhdin ostanut. Sain toisen tilalle ja eilen sen kerin. Ei yhtään solmua. Tein kaksi kerää ja punnitsin, että varmaan tuli molempiin samat grammamäärät.

9 kommenttia:

  1. Kivat tossut.Minunkin pitäisi yrittää saada aikaiseksi huovutetut tossut.

    VastaaPoista
  2. Oi kun nätit tossut, oikein ihanat ollakseen harjoituskappaleet <3

    VastaaPoista
  3. Ihanan näköiset tossut! :) Sitä minä vaan aina kummastelen, kuinka voi nimittää jotain työtä valmiiksi, jos ne eivät ole käyttövalmiit? Eiväthän sinunkaan tossusi ole olleet valmiit, jos ne eivät vielä ole huovutetut? Itse kutsun töitäni valmiiksi vasta sitten, kun niistä on kaikki mahdolliset työvaiheet tehtynä, eli langanpäät päätelty, saumat ommeltu, mahdollisesti huovutettu ja sen jälkeen kuivatettu ja vielä venytelty kuosiinsakin. :) Tai vaikkapa huivi ei ole valmis ennen kuin se on pingotettu. Mun mielestä siis tossut ovat olleet monta viikkoa keskeneräisiä, jos ne kerran ovat odottaneet huovutusta. Tää on vähän tällaista viilaamista, mutta mua vaan ihmetyttää tuo sanamuoto, että kuinka tossut ovat voineet olla monta viikkoa valmiit, jos ne kuitenkin vasta valmistuivat eilen. :)

    VastaaPoista
  4. Kivat tossut :) Minun kokemukseni mukan Puro huopuu hirmu paljon.

    VastaaPoista
  5. Hienot tossut. Kovasti tekisi mieli kokeilla joskus huovuttamista, mutta aina vain se mutta...

    VastaaPoista
  6. Nätit tossut! Minullakin olisi takkatulta pari kerää, joten tuohonkin ne voisi käyttää:)

    VastaaPoista
  7. Kauniinväriset tossut! Minullakin odottaa kaksi paria koneeseen pääsyä. Se on kyllä arvaamatonta, mitä sieltä ulos tulee!

    VastaaPoista
  8. Olipa huonoa tuuria. Pitäis olla jo ostaessa hypnoottinen silmä. ;)

    VastaaPoista