sunnuntai 23. toukokuuta 2021

Novitan ohjeella orvokkisukat

Orvokithan ne on kevään kukkasia. Viimekertaiset kun olivat joidenkin mielestä väärinpäin sukissa niin nyt on sitten oikeinpäin. Ohje on Novitan sivuilta ja odottanut jo muutaman viikon tulostettuna. Vähän piti lisätä mallikuvioon omia pieniä kuvioita kun muuten olisi tullut pitkiä lankajuoksuja. Ei mun mielestä paljon haittaa kun valkoiseen kohtaan jonkun pilkun lisäsin kuviovärillä. Keltainen lankakin oli juuri sopivaa väriä. Yhtään ei ole tietoa että mitä lankaa mutta laadusta päätellen jotain vanhempaa villalankaa. Valkoinen joskus ammoin Lidlin alkuaikoina myynnissä ollutta ohutta sukkalankaa. Violettikaan ei ihan uutta ollut mutta juuri sopiva väri orvokkiin vaikka onkin tuollaista sekalaista.

Sukat aloitettiin varpaista ja eihän siinä mitään outoa ollutkaan mutta jännäsin taas sitä kantapäätä kun se tuntuu aina jotenkin niin vaikealta. Näissä sukissa siis kiilakantapää ja ohjetta lukien onnistuin ihan hyvin. Tuntuu vaan tämä kiilakantapää vähän matalalta jos jalkaterä on korkeahko. Päättely varressa ei myöskään tuottanut mitään vaikeutta että olisi tullut liian tiukka. Onneksi ei tuota keltaista tullut kerrallaan kuin parissa kerroksessa. Se on kolmen langan kuljetus vähän haasteellista.

Sukkien langankulutus 64g. Kärkialoitus ja resori neulottu 2:n ja kirjoneule kuten kantapääkin 2½:n puikoilla. Ihan kiva malli kutoa ja teen ehkä toisetkin jollain toisella kuviovärillä. 

sunnuntai 16. toukokuuta 2021

Orvokkikuvioiset kirjoneulesukat

Tämäkin sukkapari on odottanut julkaisua jo alkuvuodesta. Testineulontaa Sukkaneuvos Katja Makkoselle ja ohjeen olen saanut s-postiini jo viimesyksynä lokakuussa. Aikaa testaukseen oli runsaasti ja se olikin ihan hyvä kun tahtoi ennen joulua olla muitakin kiireitä. Pari viikkoa sitten tuli lupa että voi julkaista somessa kuvia ja kirjoituksia kun ohje tulee syksyllä ilmestyvään kirjaan jonka nimestä mulla ei ole vielä tietoa. 


 Julkaisin eilen muutamassa fb:n ryhmässä kuvan valmiista sukkaparista jonka työnimenä on ollut "Mummon orvokit". Heti tuli kommentteja että orvokit ovat väärinpäin sukissa. Vastasin että mallikuvio on suunnittelijan näkemys ja minä vain testineuloin. Laitoin toki Katjalle viestiä että pitääkö sukkien nimi vaihtaa joksikin muuksi kukaksi tai kääntää mallikuvio ylösalaisin. Tämä on se ikiaikainen kiista siitä että pitääkö kuvio olla oikeinpäin edestä katsoen vai niin että sukkien pitäjä näkee ne oikein.

On tässä mallissa toki vähän mun omaa suunnittelua kun ehdotin Katjalle että pilkullisen teräosion sijaan sain neuloa orvokkikuviota jalkaterän päällä kärkikavennuksiin asti. Kiilakavennukset siirtyivät normaalista kohdasta hitusen alemmaksi jalkapohjaa kohti. Vasta ennen kärkikavennusta tasasin silmukat joka puikolle sama määrä.

Lankoina Novita Nallea jotain vanhempaa vuosikertaa. Värit vaaleanvihreä ja violetti. Kuvissa näyttävät välillä liian haaleilta ja toisissa liian tummilta mutta jokaisen tietokoneella tai puhelimessakin on eri sävyt. Sukkaparin resori ja kärki neulottu 2½:n puikoilla, kirjoneuleosio 3:n puikoilla. Lankojen yhteiskulutus 145g.

perjantai 7. toukokuuta 2021

Kid Silk-huivi

Valmistuihan se tämäkin pitsi-ihanuus vaikka ei helpolla. Huivin keskusta on kyllä helppo neuloa mutta jälkeenpäin neulottava reunus antoi odottaa itseään. Vaikka olen kaksi samanlaista huivia neulonut jo aiemmin niin tämä huivi ei halunnutkaan ihan samanlaista reunaa ja syy löytyi omasta päästä. Kun lontoonkieli ei taivu edelleenkään ja piirroskuviossakaan merkit eivät auenneet niin piti sitten etsiä sellainen reunus joka onnistui. Järki on vissiin alkanut hupenemaan kun ikää tulee lisää.


Täytyy sanoa että yksi hidaste oli langan väri. Kun en vaan ole yhtään sinisen ystävä niin pimeinä talvipäivinä olisin jonkun punasävyisen huivin varmaan neulonut jo moneen kertaan. Tämä urakka on nyt onneksi valmis ja olen tyytyväinen reunukseenkin vaikka se ei olekaan sama mitä alunperin ajattelin tähänkin huiviin. 

Tässä lähinnä oikea langan väri.

Lanka on Austermann Kid Silk ja koostumus 75% Mohair ja 25% silkki. Yhdessä kerässä vain 25g ja 225m. Langat ostin alunperin eräälle huivin tilaajalle joka ei sitten kuitenkaan kelpuuttanut kun värisävy oli hänen kaupasta ostettuun siniseen akryylipipoon sopimaton. Alkuperäinen tilaaja jäi näinollen nuolemaan näppejään eli ilman huivia. 

Huivin mallikuvio löytyy varmaan monestakin paikasta mutta itse olen siihen ihastunut aikoinaan kun löysin ohjeen vanhasta Novita 2/98 lehdestä jossa oli Maria Guzeninan päällä toppi ja hame. Aloitin huivin alhaalta kärjestä ja lisäsin silmukoita molemmassa reunassa joka kerroksella. Kun kolmio oli tarpeeksi iso niin keräsin sitten silmukat pitsireunukseen. Niitä oli alussa 400 ja ennen päättelyä muutaman silmukan vaille 500. Tässä vaiheessa huivi oli kauan kun piti suorittaa laskutoimitusta ja se aikomani reunus ei lähtenyt alkuun. Nyt kun tiesin silmukkamäärän ja otin toisen kauniin reunaohjeen niin valmista tuli. Virkattuun  päättelykerrokseen jouduin laittamaan violettia lankaa kun ei muuta samanlaista silkkimohairia ollut jemmassa. Huiviin meni siis 2x25g tummansinistä ja 10g violettia lankaa. Neulottu 3½:n pyöröpuikolla.

keskiviikko 28. huhtikuuta 2021

Vaalean lilat simpukkareunat

Vielä löytyy intoa neuloa samalla mallilla tätä lyhytvartista sukkaa kun vaihtaa pohjaväriä. Tällä värillä en ole vielä tehnytkään ja jäi yksi kerä samaa lankaa että joku onnellinen saa sukat jos eritoten tykkää vaaleasta lilasta.

Vaihtelen vähän aina simpukoiden määrää aloituksessa jos on nilkan paksuus/ohuus tiedossa. Nämä menee pienijalkaiselle ystävälleni ja aloituksessa on siten vain 4x4 simpukkaa. Ohjetta on monikin kysellyt mutta ei ole kirjoitettua ohjetta antaa kellekään. Toki laitan lapulle ylös joitakin lukemia, kerros- ja silmukkamääriä mutta ei niillä kirjoituksilla kukaan muu saisi sukkia aikaiseksi. Aina en ota selvää itsekään jos on aikaa muistiinpanojen tekemisestä. 

Tämä arwetta-lanka on ihanaa neuloa. Kesto on varmaan sama kuin muissakin sukkalangoissa kun on 20% nylonia. Näihin meni lankaa 45g ja neuloin 2:n puikoilla.

tiistai 20. huhtikuuta 2021

Siniset ja valkoiset ruususukat

Samalla mallilla jatketaan kun on alkuun päästy. Värit ovat kuin suomen taivas, sininen ja valkoinen. Harvinaista että löysin varastostani edes sinistä lankaa. Olen ilmeisesti joskus ajatellut että täytyy ostaa sinistä lankaakin jos jollekin tulee tarve siitä väristä saada sukat. Valkoinen on perusväri joten sitä on aina saatavilla.

Nämä molemmat sukat ovat pienempijalkaiselle kuin oma jalkani on ettei voinut ottaa jalkakuvia. Vartta jatkettu molemmissa kymmenen kerrosta siitä mitä muuten tähän malliin teen. Valkoiset ovat kokoa 38 ja siniset 37. Eri ihmiselle joilla muuten on erimalliset jalat. Sinisessä ei oikein erotu tuo toinen vihreä kirjontalanka. Olisi pitänyt laittaa jotain vaaleampaa toisen vaaleanvihreän lisäksi.

Kuvat otin ilman viimeistelyä eli ihan puikoilta suoraan. Aika tasaista jälkeä kun langat ovat sellaisia ettei turhia epätasaisuuksia ole. Kastelin kyllä molemman parin vielä ja laitoin hiustenhuuhteluainetta veteen ja kyllä huomasi sukkien kuivuttua että aine vaikutti.

Langankulutus ei paljon poikkea vaikka sinisissä on enemmän silmukoita kuin valkoisissa. Valkoiset 52g ja siniset 54g. Molemmat neulottu 2:n puikoilla. Hidaskin saa valmiiksi useammankin parin kun ei ole polvisukista kyse.

maanantai 12. huhtikuuta 2021

Vihreät kesäsukat ruusukirjailuin

Nyt on jäänyt taas tässä mallissa monistuminen päällensä. Sukkien väri vaan vaihtuu mutta kukkakuvio tulee melkein samoilla väreillä joka sukkaan. Tykkään neuloa kun lanka on ohutta ja puikot pienet. Mallikin on melkein perussukan mallilla. Tuo aloitus simpukkareunalla on ainoa joka ei ihan ole perussettiä. Olen niin monta aloitusta tehnyt että melkein osaan mitata sopivan alkupätkän ettei jää ylimääräistä langanpätkää kuin se 3-4cm.

Tämä arwetan lanka on tosi ihanaa neuloa. Jälki tulee tasaista melkein itsekseen. Olen nyt melkein kokonaan siirtynyt tuohon kantalapun reunaan tehtävään kolme silmukkaa ainaoiken-neuleeseen. Siitä saa siistin eikä jää yhtään ylimääräisiä reikiä. Kantalappu näyttää tosi lyhyeltä mutta se johtuu ristiinvahvistetusta neuleesta. Jatkan sitä vahvistettua vielä niin kauan kun kiilakavennuksessa riittää kavennettavaa. Sukkien paino kirjontalankoineen tasan 50g ja neulottu 2:n puikoilla.

sunnuntai 4. huhtikuuta 2021

Ruusu-testineulonta

Sattuipa silmiini jossain fb:n neuleryhmässä julkaisu jossa Tiina Väätäinen haki testineulojia Ruusu-kirjoneulesukilleen. Mallikuvio oli taas sellainen etten voinut olla osallistumatta. Mun lempivärit kun ovat punainen ja vihreä niin heti näin silmissäni lankavarastossa olevat langat jotka sopisivat tähän projektiin kuin nappi otsaan.

Projekti on tuolla ravelryn puolella ja vähän pelkäsin että miten osaan siellä mitään julkaista kun en ole koskaan ennen omia töitäni sinne julkaissut. Olen kyllä muuten siellä pyörinyt jo useamman vuoden mutta vaan etsimässä kiinnostavia malleja. Eilen sitten harjoittelin ja onnistuihan se kuvien julkaisu ja jotain tekstiäkin. Näin vanhemmalla iällä tuntuu että kaikki uudet asiat ovat kovin vaikeita oppia. Ravelryssä vielä hankaluutena on se että mun lontoonkielen ymmärtäminen on ihan onnetonta. Saahan sen suomeksi vaihdettua mutta ei se kaikkea käännä oikein.

Tämä testineulonta oli siksikin mun mieleen kun langat joita käytettiin olivat tätä laatua joista muutenkin mielelläni neulon eli 2-2½:n puikoilla. Vie tosin enemmän aikaa mutta siltikin tykkään. Viikon verran taisin saada aikaa tuhraantumaan yhteen sukkaan mutta se riitti että yhdenkin sai valmiiksi 8.4 mennessä ja sen alitin hyvin. Ohje sukkiin tulee myyntiin ravelryn puolella Tiina Väätäisellä joskus ennen huhtikuun puoliväliä.

Langat joita käytin ovat tämän näköisiä. Vihreän langan ostin Taito-myymälästä viimesyksynä ja pinkki ollut jo useamman vuoden varastossa odottamassa joksikin pääsyä. Yhteen sukkaan meni lankoja niin tasaisesti että 36g riitti molempaa väriä. Neuloin 2½:n puikoilla melkein koko sukan. Kärkeen vaihdoin 2:n puikot että sain tiiviimpää neulosta varpaisiin.