sunnuntai 23. toukokuuta 2021

Novitan ohjeella orvokkisukat

Orvokithan ne on kevään kukkasia. Viimekertaiset kun olivat joidenkin mielestä väärinpäin sukissa niin nyt on sitten oikeinpäin. Ohje on Novitan sivuilta ja odottanut jo muutaman viikon tulostettuna. Vähän piti lisätä mallikuvioon omia pieniä kuvioita kun muuten olisi tullut pitkiä lankajuoksuja. Ei mun mielestä paljon haittaa kun valkoiseen kohtaan jonkun pilkun lisäsin kuviovärillä. Keltainen lankakin oli juuri sopivaa väriä. Yhtään ei ole tietoa että mitä lankaa mutta laadusta päätellen jotain vanhempaa villalankaa. Valkoinen joskus ammoin Lidlin alkuaikoina myynnissä ollutta ohutta sukkalankaa. Violettikaan ei ihan uutta ollut mutta juuri sopiva väri orvokkiin vaikka onkin tuollaista sekalaista.

Sukat aloitettiin varpaista ja eihän siinä mitään outoa ollutkaan mutta jännäsin taas sitä kantapäätä kun se tuntuu aina jotenkin niin vaikealta. Näissä sukissa siis kiilakantapää ja ohjetta lukien onnistuin ihan hyvin. Tuntuu vaan tämä kiilakantapää vähän matalalta jos jalkaterä on korkeahko. Päättely varressa ei myöskään tuottanut mitään vaikeutta että olisi tullut liian tiukka. Onneksi ei tuota keltaista tullut kerrallaan kuin parissa kerroksessa. Se on kolmen langan kuljetus vähän haasteellista.

Sukkien langankulutus 64g. Kärkialoitus ja resori neulottu 2:n ja kirjoneule kuten kantapääkin 2½:n puikoilla. Ihan kiva malli kutoa ja teen ehkä toisetkin jollain toisella kuviovärillä. 

2 kommenttia:

  1. todella suloiset sukat T. saukkis

    VastaaPoista
  2. Hienot kirjoneulesukat! Mun kärsivällisyys ei tahdo kestää kirjoneuletta ja ekaksi katson aina, onko pitkiä langanjuoksuja. Toinen mitä en tahdo oppia on varpaista aloitetut sukat. <olen neulonut aina varresta alkaen ja silloin osaan arvioida terän koon. Jos aloitan varpaista, niin aina tulee isot sukat.

    VastaaPoista