keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Aisling-huivi vähän muunneltuna

Vihdoinkin valmiina tämä isotöinen huivi. Aloittelin joskus joulun jälkeen ja ajattelin ihan itse suunnitella mutta eihän se ihan omaa suunnittelua ole kun tuo harmaa palmikkokuvio on Pinterestistä ja jouduin sitten ostamaan yläosan raidallista osaa varten ravelrystä ohjeen.
Kun näin jälkikäteen ajattelee niin olisi tuohon harmaaseen palmikkokuvioon saanut olla isommat puikot. Olisi tullut harvempana kauniimmin erottuvat kuviot. Alkuperäisessä mallissa onkin harvempi mallikuvio mutta olin jo saanut tuon Pinterestin mallin melkein valmiiksi ennenkuin ostin Aisling-mallin.
Aloitin huivin siis tuosta harmaasta poikittain olevasta palmikkokuviosta kun se mielestäni niin kaunis. Keksin siihen toiseen reunaan jotain omaa pitsikuviota vielä. Se pitsikuvio vaan tahtoi mennä ihan rullalle niin virkkasin reunaan vielä ketjusilmukoita. Kun ei yksi kerros riittänyt kipertymisen estämiseksi niin virkkasin vielä toisenkin kerroksen.
Yläosan aloitin sen ostetun ohjeen mukaan niskasta mutta ei tullut mielestäni nätti. Neuloin kuitenkin alaspäin ja lisäsin yhden ruskean kuviokerroksen että alkoivat ylä- ja alaosan silmukat olla suurinpiirtein tasoissa. Yhdistin virkkaamalla molemmat osat toisiinsa. Sitten vain kastelu ja oikominen.
Lankoina siis Dropsin 100% Alpaca, molemmat värit. Huiville tuli painoa 310g ja harmaata meni 20g enemmän kuin ruskeaa. Tuo tiivis palmikkokuvio vei lankaa. Neuloin 3:n pyöröpuikoilla ja huivin koko 65cm/230cm.

5 kommenttia: