keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Huovutusta urakalla

Löysin tuolta pussista puolivalmiita tossuja pari paria. Olen ne viimevuoden puolella neulonut mutta huovuttaminen on sitten jäänyt odottamaan aikaa tulevaa. En ole sitten niistä mitään kirjoitellutkaan kun eräs kommentoija joskus kommentoi että hänen mielestään työ ei ole valmis jos se on esim. huovuttamatta.
Nämä siis neulottu Drops Big Delightistä
Mallihan on 5-lehden tossut joka alkuperältään on neulottu kai 7 Veljestä-langasta. Samoilla silmukkamäärillä tein nämä Puro-tossut. En tiedä mikä vipaus kävi kun Drops-langalla vähensin silmukoita ja tein ne puolta numeroa pienemmillä puikoilla. Kaunis lehtikuvio menee tosiaan ihan hukkaan näin huovutettaessa mutta kivat on neuloa.
Näistä nuo viheriäiset ja vaalean lilasävyiset olivat niitä keskeneräisiä. Molemmat neulottu Puro-langoista joka on mielestäni hiukan paksumpaa ja löyhempää kuin tuo Dropsin Big Delight, josta kolmannet tossut valmistuivat pikaisesti vain parissa päivässä. Nyt on puikoilla jälleen samasta Dropsin langasta tossut. Yksi valmis ja toinen tuloillaan.

Olen tuossa vuodenvaihteen molemmin puolin neulonut testineulontaa ja ohuista langoista tuotteita, niin omat neulomukset ovat siten olleet melkein nollilla.
Tässä kuvassa vasemmalta Dropsin lankaa 3,5:n puikoilla, paino 74g. Viheriät Puro Lehto 85g ja lilahtavat Puro Juolukka 82g. Jälkimmäiset neulottu 4:n puikoilla. Aikalailla samanlaisia lankoja molemmat. Voisi käyttää ihan ristiinkin, eikä pysty sanomaan kumpi on kumpaa.

Laitoin nämä kolmet tossut samaan koneelliseen yhden ison ja yhden pienemmän froteepyyhkeen kanssa. En laittanut pesuainetta ollenkaan, 40 asteen lyhyt pesu, 45 min. ja linkous 1300. Laitoin kosteat tossut paljaisiin jalkoihin ja siinä ne muotoutuivat mun jalan kokoon eli 40-41. Nuo Dropsin tossut on vähän pienemmät eli siinä 38 kokoa. Kyllä sitä aika pienestä huopuneestakin saa kunnon kokoiset kun jaksaa vaan venyttää.

Vaikka en tosiaan tykkää paksuista langoista, niin nyt nautin kun tulee äkkiä valmista ja näkyvää. Vaikka nämäkin parit on neulottu saman värierän keristä, niin ei niistä samanlaisia saa eikä ole väliksikään.

9 kommenttia:

  1. Kyl siitä reikäneuleestakin jotain kuviopintaa tais jädä näkyviin.

    VastaaPoista
  2. Nättejä tossuja! :) Se kommentoija olen saattanut hyvinkin olla minä, minusta mikään käsityö ei ole valmis, ennen kuin se on käyttövalmis. ;) Voihan niitä käsitöitä esitellä keskeneräisinä, mutta ei niitä valmiiksi kannata kutsua, jos aikoo jemmata niitä seuraavat kuukaudet kaapissa odottamassa, että joku päättelisi langanpäät tai huovuttaisi. ;) Minulla itselläni on yleensä niin kiire saada käsityöt valmiiksi ja blogiin kuvattaviksi, että tarvittaessa teen viimeistelyhommat vaikka yötöinä, että pääsee heti aamulla kuvaamaan. :D

    Miten nuo muuten kestävät käytössä? Olen itse joskus tehnyt huovutetut tossut, ja nehän kuluivat puhki samantien. Oletko laittanut noihin jonkin nahkapohjallisen tms.?

    VastaaPoista
  3. Ihanan värisiä ovat kaikki. Minun pitäisi ostaa jotain lankaa ja kokeilla huovuttamista, mutta en osaa päättää, mikä lanka olisi se oikea.

    VastaaPoista
  4. Hienoja tossuja!! Tykkään niiden väreistä.

    VastaaPoista