sunnuntai 31. elokuuta 2014

Huiveja ja muita huveja

Huomenna se sitten alkaa taas tämänsyksyisen Sukkasadon kokoaminen. Minäkin siihen ilmoittauduin ja pääsin vaihteeksi Heinälato-ryhmään. Vaikka en yhtäkään paria saisi sukkia aikaiseksi, niin onhan se kiva katsella kun muut ahkeroivat senkin edestä. Saa sieltä taas uusia ideoita.
Sain tänään valmiiksi yhdet pienet junasukat joilla hioin turnauskestävyyttä. Näitä pieniä on niin kiva tehdä kun minäkin saan viikossa valmiiksi. Suurissa sukissa menee paljon kauemmin aikaa. Joskus oikein kiukustun itselleni kun valmista ei meinaa tulla vaikka olevinaan joka päivä jonkun tovin neulon. En ole vielä ehtinyt miettiä enempää että millä mallilla ja langalla aloitan.
Sukkaparille tuli painoa 24g ja neuloin 2½:n puikoilla.
Sitten tämä Haapsaluhuivi nimeltään Silvia. Vihdoin ja viimein valmiina. Tämä näkyy olevan kovin suosittu huivi kun useampikin on esitellyt omaansa tuolla fb:n puolella. Kun on tarpeeksi ohut lanka, niin alkaa nuo nypytkin vihdoin onnistua ilman virkkuukoukkua. Muistaa vaan jättää langan siinä nyppykohdassa tarpeeksi löysälle.

















Lankahan on sitä oikeaa ohutta villalankaa ja kun vauhtiin pääsin, niin tein muutaman kuvion ylimääräistä ohjeesta poiketen. Vaan en siltikään saanut pingotettua huivia sen kokoiseksi mitä kirjassa sanotaan. Huivini koko on 60cm x 135cm ja painaa 68g.
Kun ei niitä pingotusrimoja edelleenkään ole niin käytin noita pitkiä suoria puikkoja apuna ettei tarvinnut nuppineuloja niin paljoa käyttää. Otin alustaksi vanhan telttapatjan ja olisi pitänyt ottaa vielä toinenkin että olisi riittänyt koko leveyteen.

8 kommenttia:

  1. Upea huivi. Itse olen tehnyt pari isompaa Haapsalu huivia, mutta niihin en uskaltanut ottaa nypyllistä mallia. Onnittelut upeasta lopputuloksesta!

    VastaaPoista
  2. Upea on! En minäkään päässyt ilmoitettuun pituuteen vaikka tein pari ylimääräistä kuviota.

    VastaaPoista
  3. Aivan mielettömän ihana huivi.

    VastaaPoista
  4. Aivan ihana huivi ja niin söpöt junasukat =))

    VastaaPoista
  5. Söpöjä sukkia ja hieno huivi.

    VastaaPoista