lauantai 15. maaliskuuta 2014

Kisukintaat

Viikolla valmistuivat nämä vanhemman tyttöni kintaat. Hän kaipaili nyt kevääksi ohuempia pidettäviä ja muutenkin semmosia siroja. Edelliset jotka tein hänelle, olivat ne kuplivat. Ne olivat sitten käytössä vähän venyneetkin. Nämä uudet sitävastoin ovatkin sitten melkein kuin nahkahanskat, yhtä näpsäkät. Lähtivät taas tytön mukana tuonne Stocholmiin.
Tämä mallihan on Ravelrystä, maksullinen ohje Jorid Linvikin, joka taitaa tämänlaatuisen suunnittelun. Lankoina Novitan Tico-Tico, mustana ja valkoisena. Vaikka minä vähemmän näitä Novitan lankoja käytän, niin näkyy niitä tuolla varastossani piileskelevän. Eipä paljon tullut kinnasparille painoa, vain 44g.
Tuli jonkunmoinen visio noista langoista yhdessä. Vähän vaan tökkii tuo tummanruskea, mutta jospa tuon hempeän parina menisi. Nimittäin kun se ruskea aina vaan on mun inhokkilistalla. No tämä ruskea kyllä on niin tummaa, että melkein mustasta kävisi. Ihmiset tuumii että eri värien tykkääminen muuttuu ajan kuluessa, mutta minulla ei ole kohta puoleen vuosisataan muuttunut miksikään. Nuorena likkana, siis siinä 14-15- vuotiaana ompelin koulussa itselleni pinkinpunaiset housut. Äiti jostain kangaskaupasta sai ostettua semmosta kevättakkikangasta jossa oli samaa väriä ja vaaleanpunaista ja jotain muutakin hempeää. Että mä olin fiini.

18 kommenttia:

  1. Voi kuinka komeat kisuli-kintaat!

    VastaaPoista
  2. Ihanat ja kauniit kisulapaset, nää on kyll tehtävä joku päivä. Joridilla on kyll tosi monta kivaa mallia.

    VastaaPoista
  3. Kauniit lapaset! Noissa on hieno tuo kämmenpuolen kuviokin, pieni yllätys plussana.

    VastaaPoista
  4. Kivat kissalapaset! Minullakin ovat lempivärini pysyneet samana, mitä nyt värikartta on vähän laajentunut.

    VastaaPoista
  5. Todella kauniit.
    Ihanaa sunnuntaita sinulle.

    VastaaPoista
  6. Jos on löytänyt hyvät värit niin miksikäs niitä suosikkeja muuttamaan?!? Miekin olen aina sitä mieltä, että värillä ei ole väliä kunhan se on punainen. Punaisen sävy voi muuttua, mutta aina se on vaan punainen. Kun näin siun kauniit kissalapaset, mietin heti, että tuommoiset olisivat todella kivat punaisina...

    VastaaPoista
  7. Kauniit kisukintaat, nätti on mallikin.
    Mitäpä sitä kaunista ja itselleen sopivaa värimaailmaa muuttamaan. Itselläni on mieltymykset vaihtuneet ajan saatossa. Kunhan ei ole keltaista :)

    VastaaPoista
  8. Tosi upeat lapaset.
    Se oma väri kun löytyy niin mitä sitä vaihtamaan.

    VastaaPoista
  9. Ihanat kissalapaset! Ruskea saa varmaan pinkin oikein hehkumaan. Toiset värit saavat viereisen värin sammumaan ja toiset loistamaan.

    VastaaPoista
  10. Hienot kissalapaset! Minulla on nuo vielä tekemättä vaikka olen jo monta vuotta niistä haaveillut.

    VastaaPoista
  11. Ihant nuo kissalapaset! Minä inhosin ennen vihreää. Teini-iässä äitini oli ostanut joululahjaksi vihreän paitapuseron ja en voinut sietää sitä enkä muitakaan vihreitä. Nykyään pidän vihreästä tosi paljon. Anna sille ruskealle vaan mahdollisuus, se sopii pinkin kanssa hyvin.

    VastaaPoista
  12. Sinähän olet upeat lapaset tehnyt.

    VastaaPoista
  13. Tosi kauniit. Toi tassunkuvio on mainio.

    VastaaPoista