tiistai 5. helmikuuta 2013

Sytomyssyt 7 ja 8

Vauhti kiihtyy loppua kohden eli tuota helmikuun 15 päivää. Eihän sekään mikään lopullinen lopetuspäivä ole koska näitä myssyjähän voi tehdä pitkin vuotta. Minulla vaan tahtoo olla niin että jos ei ole jotain määräpäivää, ei tahdo tulla valmista.
Tässä nyt myssyt seitsemäs ja kahdeksas. Vihreän tein ensin ja sitten tuon oranssin, vaikka se näyttää enemmänkin persikkaiselta. En vaan jaksa säädellä noiden sävyjen kanssa. Kunhan on vähän sinnepäin, ettei musta näytä valkoiselta ja päinvastoin.

Kuviomallina käytin itselleni tuttua köynnöstä. Tykkään siitä valtavasti ja ajattelin että miksei se kävisi myssykuvioksikin.
Tämä COTTON BOMBE on vähän paksumpaa lankaa mihin olen tottunut, mutta tähän hommaan ihan sopivaa. Neuloin resorin 3:n puikoilla ja vaihdoin tuossa kuvion alussa 3½:n pyöröpuikkoon. Päälaen kavennusten alkaessa taas sukkapuikkoihin. Loin alkuun 120s ja se meni tasan tuon kuvion alkaessa. Vihreän myssyn langankulutus 56g ja oranssin 64g.

Nämä ovat nyt vähän väljempää mallia, ei päätä nuolevia. Luin jostain että suurempiakin kaivattaisiin. Vielä tulee samasta langasta eri väreinä pari myssyä. Minulla nyt sattuu olemaan kotona tällaisia naisten ja lasten värejä.
Tämä vasen kuva on lähinnä oikeaa väriä eli oranssia.

9 kommenttia:

  1. Olet tehny kauniita ja pirteän värisiä myssyjä.

    VastaaPoista
  2. Nättejä myssyjä, ja ihanan pirteissä väreissä! :-)

    VastaaPoista
  3. Kauniita kuvioita. Oletpa ollut tosi ahkerana.
    Meikäläisella on vähän sama tilanne, eli jos ei jotain aikataulua ole niin asiat venyy maailmatappiin asti! Jos ei ole päivämäärää ni sellainen pitää itse keksiä jos meinaa saada jotain aikaiseks. Ja myssykeräyksen on muuten 14. päivä:-)

    VastaaPoista
  4. Olet tehnyt kauniit myssyt. Ihailen noita pitsineuleitasi.
    Itsekin olen tehnyt sytomyssyjä viimeiset viikot.

    VastaaPoista
  5. Kauniit pitsimyssyt.Neulepinta on hieno.

    VastaaPoista