lauantai 16. helmikuuta 2013

Alpakkaneuletta ja tunnustus

Nyt ei tule niin äkkiä valmista esiteltävää, niin annan vähän makupalaa näytille. Pidän teitä rakkaat blogiystävät vielä jonkin aikaa jännityksessä. Tein samanlaisen neuleen noin vähän runsas vuosi sitten ja esittelin vanhassa blogissani. Alunperin sen ajattelinkin itselleni mutta luulin itseäni pienemmäksi mitä olenkaan. Aloitin pienemmällä koolla, mikä olisi lantiolta mahtunutkin. Yläosani on suurempi suhteessa alaosaan. Joten kainaloiden kohdalta kinnasi pahasti. Vanhempi tyttöni ihastui siihen, joten annoin sen sitten hänelle.
Varmaan joku muistaakin tästä neuleen alusta että mistä on kyse. Ajatuksissa on ollut aloittaa kun on poltellut jo pidemmän aikaa sen neulominen. Tämä sytomyssykampanja oli kuitenkin asia joka ajoi oman edun edelle. Minusta oli ihan kiva neuloa puuvillalangasta ja käyttää malleihin omia löytämiäni mallikuvioita.
Tunnustuksia kun satelee, niin niitä tulee sitten useampi kerrallaan. Minä tunnetusti laiskana ihmisenä saan hyvin harvoin jatkettua mutta onhan se ihan kiva vastaanottaa. Tämän sain blogista Helkky virkkaa. Kiitän ja olen onnellinen tunnustuksesta.

Meilläkin oli eilen viimeisen lapsen eli tämän mikrotukeni vanhojentanssit. Pääsin suhteellisen vähillä sydämentykytyksillä kun ei tarvinnut pojan vaatetuksen kanssa hermoilla. No vähillä olen päässyt kun vanhempi poika ja nuorempi tyttö eivät aikoinaan tanssineet ollenkaan.

12 kommenttia:

  1. Herkulliset keväiset värit tuossa neuleessa.

    VastaaPoista
  2. Kaunis pusero tulossa; toivottavasti nyt tulee sopiva.

    VastaaPoista
  3. Kauniit keväiset värit neuleessa.

    VastaaPoista
  4. Aivan ihanaa teet ja nuo värit, voi että kun kauniit.

    VastaaPoista
  5. Kauniilta näyttää neuleesi!
    VOITIT Sipinpvä Arvonnassa joten laitatko yhteystietosi minulle niin saan laittaa sitten pakettia tulemaan ;
    sipinsilmukat (@) gmail. com :)

    VastaaPoista
  6. Pitkästä aikaa täällä katsomassa mitä kuuluu. Mukavan näköistä ja makuista kun noita aikaisempiakin lueskelin :)

    VastaaPoista
  7. Mie muistan sen neuleen ja odottelen innolla tämän valmistumista.

    VastaaPoista
  8. En muista nähneeni aikaisempaa neulettasi. Mielenkiintoista nähdä, minkalainen neuleen yläosa on.
    Minäkin olen saanut vaihteeksi neulomisbuumin päälle (kun mokkula pelittää niin olemattomasti, ettei bloggauskaan onnistu likikään joka päivä)

    VastaaPoista
  9. Ihania käsitöitä sinulla :D ja nuo perunapiirakat voi että tuli kamala mieliteko niihin.

    Minulle käy noiden tunnustunten kanssa ihan samoin en jaksa niitä jakaa eteenpäin, kun tuntuu että toisten blogeissa on paljon kivempi käyttää sekin aika kun tässä istuu :)

    VastaaPoista
  10. Ah niin keväistä neulontaa. Jännityksellä sitä jäämme odottamaan mitä tuosta tuleekaan. Tunnustuksia on tainnut minun blogiini tulla peräti kaksi, joita en sitten linkinttänyt. Pullat ja herkut taitavat tuottaa tarpeen kurkistaa pakkaseen, olisiko siellä edes pieni kakunpala jäljellä joulusta.

    VastaaPoista