sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Vihreä mohairpitsijakku

Sain yhden ufoutuneen neuleen valmiiksi. Tästä jo aiemmin kirjoittelinkin, keskeneräisestä tekeleestä. Tarkkaan en muista että milloin olen aloittanut neulomisen kun en ole siitä mitään muistiinpanoja tehnyt. Luulisin että melkein tarkalleen vuosi siitä olisi, tuskin kauempaa.


Ohjeen ja mallin otin Novita Talvi 2009: Neulottu naisen pitsijakku. Siinä oli lankavaihtoehdot Wool tai Luxus Alpaca. Kumpaakaan ei ollut varastoissa, tai no Woolia olisi ollut mustana ja valkoisena. Tämä minun lankavalintani juontui ihan pelkästään värin perusteella kun sattui olemaan samanväristä mohairlankaa kotona kuin mallikuvan jakku. Eihän tuo kaunis kuvio mohairlangassa näy niin hyvin kuin mallikuvassa. Tuossa nyt alekkain lehden malli ja miun tekele. Piti kanssa laittaa jakun alle musta pusero että lehtikuvio jotenkin erottuisi. Tuosta mohairlangasta vaan lähtee ihan älyttömästi irtokarvaa ja se mustassa näkyy hyvin.

Minun lankani on tämänmerkkistä, 65% mohairia ja 35% akryyliä. Lankaa meni 195g ja neuloin 4:n puikoilla. Neuloin miehustan kainaloihin asti ilman sivusaumaa kuten hihatkin. Olkasaumat silmukoin ja hihat jouduin ompelemaan miehustaan. Se hihojen ompelu oli viimeinen mikä tökki, eikä valmista meinannut tulla ollenkaan.

Jakussa ei ole mitään kiinnitystä, joten se saikin jäädä vajaaksi tuosta edestä. Lämmin se on, joten näillä pakkasilla ihan oiva neule. Kesällä ei voi varmaan pitää kun mohair kuitenkin vähän pistelee ja vaatii alle pitkähihaisen puseron. Tai onhan niitä sateisia ja kylmiä päiviä, silloin passaa.






Nyt pukkaa sytomyssyjä solkenaan. Neljäs on puikoilla. Valitsin ohuen puuvillalangan ja monimutkaisen mallin. Kolmas myssy valmistui kolmesta eri langasta. Sain kaksi jämälankaa lopetetuksi. Neljänteen mysyyn valitsin ohuen puuvillalangan ja mallikuvion otin yhdestä sukkakirjasta.

15 kommenttia:

  1. Kaunis pitsijakku ja hyvin se kuvio erottuu mohairistakin :)

    VastaaPoista
  2. Kaunis neule,oletpa ahkeroinut myssyjä.

    VastaaPoista
  3. Kaunis jakku. Voi kumpa itsekin saisin jotain suurempaa tehtyä eikä vain sukkia :)

    VastaaPoista
  4. Nätti jakku, mohairlanka sopii tuohon hyvin. Ja väri on mukavan sopiva moneen tilanteeseen.

    VastaaPoista
  5. Oikein kaunis on kyllä. Ja pitsikuvio erottuu ainakin näin kuvasta hyvin, vähän utuinen ehkä mut se kuuluu asiaan.
    Muistin juuri et minunki pitsitakkini on jossain keskeneräisenä. Aloitettu vuosia sitten silkkilangasta.

    VastaaPoista
  6. Onpa kaunis jakku! Tuollaista pörröisempää takkia kaipailisn itsekin käyttöön, täksi talveksi sellaista ei taida enää ehtiä saada kuin kaupasta ostamalla(huh). Ensi talveksi sitten?

    VastaaPoista
  7. Kaunis pitsineule. Kyllä sun nyt kelpaa :)
    Vai on sinulla paljon lankoja, olen ihan kade :)

    VastaaPoista
  8. Kyllä onkin onnistunut ja kaunis jakku. Tuollaisella on aina käyttöä.

    VastaaPoista
  9. Kaunis pitsijakku, tuon kanssa ei vilu yllätä. Myssyt ovat myöskin kauniita.
    Tulen sinnepäin ensikuun alkupuolella, soittelen ja kyselen sinun aikataulujasi.

    VastaaPoista
  10. Kiitos vierailustasi! Paljon kauniita töitä olet tehnyt. Tähän villatakkiin ihastuin, todella kaunis. Monta haavetta minulla on mitä haluaisin ehtiä, mutta tuo takki pitää sovittaa johonkin kohtaan pitkää listaa, on se niin nätti.

    VastaaPoista