keskiviikko 12. joulukuuta 2012

No onkos tullut kesä...

...nyt talven keskellen. Näinhän se vanha kaunis joululaulu alkaa. Sopiihan se tuohon juuri valmistuneeseen pyörän satulan suojaankin. Josta jo muutaman sanan mainitsin tuolla jossain alemmassa kirjoituksessa.
  Olen tulostanut ohjeen jostain ulkomaiselta sivulta. Siinä ohjeessa oli virkattu kaksi kerrosta noita reunapylväitä. Minähän olen virkannut tuolla ulkolaisella ohjeella jo yli 300 palaa ohuista villalangoista ja yhdistänytkin peitoksi. Se ei tosin vieläkään ole valmis vaikka aikaa on mennyt jo yli 2 vuotta. Vuodatuksen puolella olen sitä keskeneräisenä esitellyt. Ei siihen enää kovin montaa tarvis virkata mutta jonkunlaisen inspiraation se vaatisi.
Keväällä esittelin oman pyöräni satulansuojusta joka on muuten melkein samanlainen kuin tämäkin. Se oli harjoittelukappale ja tämä tässä esitelty meni joululahjaksi eräälle tutulleni. Nämä palasetkin olin virkannut keväällä jo valmiiksi, joten nyt ei ollut muuta kuin ompelu yhteen ja reunan virkkaus ja kuminauhan laitto.
Kyllähän noita paloja virkkaa mielellään mutta tuo yhdistäminen ja reunojen virkkaus ei sitten niin mukavaa enää olekaan. Liian yksitoikkoista virkata vaan yhtä suoraa pylväitä ja vielä noin tummalla langalla. Tosin äkkiähän tällaisen pienen työ valmistaa, toista se onkin peiton palojen yhdistäminen. Minulla sekin tökkii, joillakin näkyy valmistuvan useampikin peitto pienemmässä ajassa.

No puolustuksekseni voin sanoa että minulla on molemmat langat, sekä villa- että puuvilla sieltä ohuimmasta päästä. Peitonpaloja virkkasin kakkosen koukulla ja näitä puuvillaisia 1½ koukulla.

Nyt täytyy vielä kertoa että tähän satulansuojaan sain vinkin PaulaKristiinan blogista juuri keväällä ja silloin heti piti hakea puuvillalankoja ja aloittaa oma tekele.
Tuo keltainen yksinäinen pala on tuossa vaan ihan piristykseksi. Minähän en vaatteissani suosi yhtään keltaista, sitä ei ole edes värianalyysissäni.

Muistakaahan arvontani joka jatkuu vielä viikon verran.

9 kommenttia:

  1. Kylläpä on hieno. Kelpaa nyt pyöräillä, pysyy peppu lämpimänä :) vai pitääkö sitä vaan ajaa seisaaltaan kun on niin nätti, että raaskiiko päälle edes istua.

    VastaaPoista
  2. Kaunis on ja ihanan lämmin pepun alla. Nuo Afrikankukat on kyllä mopnikäyttöisiä.

    VastaaPoista
  3. Ihana!
    Mie yritän yhdistää palat samalla, kun virkkaan viimeistä kerrosta, jos se vaan suinkin on mahdollista. Tai sitten, kun on yksi peitto kerrosa valmiina. En miekään siitä tykkää. Siksi miullakin on 2 peittoa kesken.

    VastaaPoista
  4. Minulla on tunnustus sinulle blogissasi, toivottavasti monet muutkin löytävät tämän sinun ihanan blogisi <3

    VastaaPoista
  5. Tosi kiva istua kukkakedolla ja antaa pyörän viedä!!

    VastaaPoista
  6. Tyylikäs ja ...kesäinen. :) Mutta kylhän se kesä sieltä aina perässä tulee. Joka vuosi. Saahan siitä talvellakin haaveilla.

    VastaaPoista
  7. Kiva päällinen...saisipa tuohon lumeenkin jotain kesäistä :)

    VastaaPoista
  8. Ihanan kesäisen pirteä satulasuojus!

    VastaaPoista