lauantai 6. heinäkuuta 2024

Sukat köynnöskuviolla

Kirjoneuleet aina vaan viehättävät. On paljon mielekkäämpää neuloa kahdella kuin yhdellä langalla. Tästäkin ollaan montaa mieltä mutta minä olen omaa mieltäni. On niin helppo neuloa kun löytää jostain kuvion joka sopii silmukkamäärään. Kun muuten tekee omilla ohjeilla niin ei tarvitse muuta kuin katsoa piirrosta. Ohjeiden luku ja niiden ymmärtäminen eivät oikein sovi mulle. 

Tämä köynnöskuvio löytyy varmaan vaikka mistä mutta itse otin kirjasta Fair Islen neulemallit. Siinä on niin selvästi kuvattu silmukkamäärät ja kerrokset eri kuvioissa. Tarvitaan siinä hiukan matematiikkaakin kun eri langoille pitää tietysti olla eri silmukkamäärät. Lankojen yhteiskulutus on 80g. Resori, kanta ja kärki neulottu 2½:n,  kirjoneuleosio 3:n puikoilla.


Aloitin sitten jo mustikankeruunkin tiistaina kuluneella viikolla. Pääsin kerrankin sellaiseen paikkaan missä kukaan ei vielä ollut poiminut. Yleensä kerään aina muiden jäljistä. Mustikat olivat jo kypsiä kun paikka oli sellainen eli kallioinen mäensyrjä jossa keväällä lämmintä ja kosteaa. Maasto on niin haastava ettei tiedä millä hetkellä on järvessä jos vähänkin jalka lipeää. Poimin yleensä käsin eli tulee suoraan puhdasta marjaa koriin. Ekan päivän saalis oli noin 5 litraa mutta olen tyytyväinen jos 3 litraa täyttyy. Se on yhden karkkilaatikon tilavuus. Tuo mun pieni kori vetää melkein 4 litraa. Olen niin tarkka poimimisen suhteen että muoviämpäri ei mulle kuulu. Ainoastaan pärekori on oikea poimimisalusta. Tämäkin tulee lapsuudesta. Äiti ei koskaan lähtenyt metsään muoviämpärin kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti