lauantai 12. kesäkuuta 2021

Punavalkoisia kirjoneulesukkia

Kun on näitä saatuja lankoja niin välillä menen mukavuusalueeni ulkopuolelle ja neulon muutaman parin paksummillakin langoilla. Onhan näistä se hyöty että tulee valmiiksi nopeammin mutta tykkään silti paljon enemmän ohkaisista langoista. 

Aloitin noista tähtikuviosukista jonka ohje löytyy Dropsin sivuilta nro ne-167. Olen ajatellut mallia juuri näihin saatuihin 7 Veljestä lankoihin mutta en sitten ottanut sukkiin kuin kuvion ja silmukkamäärät laadin itse. Ohjeen tossut oli sitäpaitsi aloitettu kärjestä ja sitä aloitusta aina vähän karsastan. Aloitin siis normisti neulomalla resoria pienen pätkän ja siitä heti kirjoneule alkuun. Vaikka oli paksu lanka ja puikotkin melkein yhtä paksut kuin ohjeessa niin siltikin suurimman koon mukaan tehtynä sukat tulivat teräpituudeltaan vain 20cm. 

Kukkakuvioiset sukatkin ovat Dropsin sivuilta ja sieltä suositun Irish Dream-ohjeen kuviolla. Tykkään mallikuviosta niinkuin olen huomannut fb:n sukkaryhmissä monen muunkin tykkäävän. Se on vaan niin yksinkertaisen kaunis kukkakuvio ja helppo neuloa kun ei tule pitkiä lankajuoksuja. Vaikka sukat näyttävät lyhyiltä niin kyllä ne mun 40 numeron jalkaankin mahtuivat.

Tähtikuviosukat 69g ja Irish Dream 65g. Molemmat neulottu 4:n puikoilla. Langat niitä aika-ajoin mainitsemiani mamman lankoja joista lupasin neuloa sukkia hänen jälkeläisilleen.

1 kommentti:

  1. Mamman langat on jatkojalostuneet kauniiseen muotoon :) Mammakin olisi varmasti tyytyväinen :)

    VastaaPoista