maanantai 18. tammikuuta 2021

Räsymatonkirjavia lasten sukkia

Jotakin mainitsemisen arvoista olen sentään saanut neulottua. Yli puoli kuukautta kulunut enkä osannut mistään mitään kirjoittaa. Sain kyllä valmiiksi ekalla viikolla yhdet pitkävartiset kirjoneulesukat jotka olivat testineuletta joten niitä ei ollut vielä lupa julkaista. 


Näistä kahdesta paristakaan ei ole paljon mainittavaa kun ovat samalla mallilla kuin muutama muukin pari viimevuoden lopulla. Sukkien tilaaja on ilmeisesti sitä mieltä että junasukka-paras sukka. Tuo kurttuvarsi pysyy kai hyvin lapsen jalassa. Itselläni ei ole kokemusta asiasta kun ei ole noita lapsenlapsia vielä siunaantunut. Silloin aikoinaan kun omat lapset olivat pieniä niin en ollut vielä tutustunut junasukkiin. 

Molemmat parit ovat muuten samoilla silmukkamäärillä neulottuja (48s) ja langatkin samaa 100g/400m vahvuutta. Ylemmät painaa 39g ja alemmat 41g. Terien pituudet 16cm niin en ole enää isommille lapsille laittanut niitä nurjia makkaroita etteivät paina kengissä. Molemmissa neulottu varret 2½:n ja terät 2:n puikoilla.

Osallistun tänäkin vuonna Sukka-Finlandiaan niinkuin edellisinä vuosinakin mutta vain hyvää tarkoittaen eli maksamalla sen maksun. Minä olen niin hidas neuloja etten pärjäisi siinä vauhdissa ja hirveän stressin ottaisin. En ole edes seurannut miten nopeimmat pärjäävät. Kauniita malleja saa taas talletettua ja joskus ajan kanssa neulottua.

2 kommenttia:

  1. Kyllähän tuo malli varmaan hyvin pysyy jalassa. Kurttuvarsisukat on kai hieman samantyyliset. Minulla on yhdet ja ovat ainakin kivat varrestaan. Olen tehnyt yhdelle aikuisellekin junasukat, kun toivoi sellaisia :)

    VastaaPoista
  2. Mulla on kuuden lapsenlapsen verran kokemusta junasukista(+ aika monesta sisarusten lastenlapsista). Junasukat pysyy todella hyvin jalassa.
    Olen itsekin varmaan melkein joka kerta osallistunut Sukka-Finlandiaan. Hyvä tarkitus ja malleja saa. Teen sitten kun huvitta. pakko tapaa ilon neulomisesta. ;)

    VastaaPoista