maanantai 6. marraskuuta 2017

Jaloruusu-sukat

Tällä värityksella osallistuin viimekuussa Lumi Karmitsan neulomien sukkien uudelleenväritykseen. Siis Lumi oli neulonut sukat nimeltä "Jaloruusu" ja laittoi kuukauden ajaksi kilpailun fb:n puolella jossa osallistujat saivat itse valita mieluisimmat värit sukkiin.
Koska Lumin omat sukat olivat melkein samaa väritystä kuin nämä minun niin kaksi päivää suunnittelin että mitkä ne mieluisimmat värit olisivat. Ei siinä sitten muu auttanut kuin tehdä näillä sävyillä kun on minun mielivärejäni. Vihreä lanka oli samaa kuin alkuperäisissäkin sukissa. Pohjaväri ja ruusut sentään sain väritettyä erilaisiksi. Kantapään tein ristiinvahvistettuna kun sattui sellainen miellyttämään itseäni. Ohjeessa oli tavallinen vahvistettu kantapää. Malli oli sen kilpailun ajan ladattavissa ilmaiseksi Ravelryssä.
Tarkoitushan oli neuloa aikuisten kokoa 38 olevat sukat 7 Veljestä tai muusta samanpaksuisesta langasta. Minulla on kaikki langat ohuempia enkä jaksanut kaksinkertaisena neuloa niin tuli pikkutytön kokoa eli terän pituus vain 19cm. Nätithän ne pienen tytön jalassakin ovat. Resorin neuloin 2½:n ja kirjoneuleen 3:n puikoilla. Sukkapari painaa 60g.

edit. Sama pyyheliina alustana ja sama kuvausaika mutta niinpä vaan puhelin itse sääteli värejä. Yläkuvassa pyyheliina oikeanvärinen ja alakuvassa liian vaalea mutta sukat alemmassa oikeamman sävyiset.

3 kommenttia: