keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Huivi nimeltä Barbiegirl

Joskus onnistuu, joskus ei. Nyt mielestäni onnistui aika hyvin vaikka ei ohjetta ollut minkäänlaista. Loin vaan silmukat, 3 kpl ja neuloin muutaman kerroksen ainaoikeaa. Keräsin siitä pötköstä silmukat ja aloitin. En ole oikein koskaan onnistunut tuolla aloituksella eikä se nytkään kai ihan oikein mennyt mutta mulle kelpasi. Suit`sait sukkelaan kun aloitin, ei ollut aikaa etsiä mistään ohjetta.
Ajatuksissani olin huivia tehnyt jo pidemmän aikaa mutta malli muotoutui vasta neuloessa. Jännäsin koko neulomisen ajan että millainen mahtaa tulla. Nyt harmittaa kun en tehnyt minkäänlaisia muistiinpanoja. Täytyy vissiin ota kynä käteen ja tarkastella huivia tarkemmin ja kirjoittaa jotain muistiin. Tuntuu että voisin neuloa muutaman muunkin värisen samalla mallilla.
Oikeastaan tuossa ei ole muuta tylsää kuin tuo sileän osuuden neulominen. Arvasin ettei lanka riitä loppuun asti ja siinäpä tulikin tenkkapoo että millä jatkan. Löytyi samantyylistä lankaa mutta oli ohuempaa. En kelpuuttanut sitä vaikka sävyltään oli samaa ja vieläpä nimikin oli sama. Zeldan käsinvärjäämiä molemmat.
Vaikka minulla on paljonkin väriltään juuri näitä pinkki/vaaleanpunainen sävyjä niin en tahtonut löytää sopivaa lankaa loppupitsiin. Oli sentään muutaman vuoden marinoitunutta Roosanauha-lankaa jonka kelpuutin ja tuo vaalea oli jämät jostain sukista. Kun sekään ei riittänyt loppuun asti piti korkata vähän tummempi vyyhti samaa lankaa jota ei sitten mennyt paljon enempää kuin päättelykerrokseen.
Huivin nimeksi laitoin siis langan nimen eli Barbiegirl ja lankaa meni koko vyyhti eli 100g/400m. Langan koostumus 75% merino/15% silkki/ 10% pellava. Reunukseen meni yhteensä 38g niitä Roosanauhalankoja. Joskus saa kulutettua jotkut langat viimeiseen pätkään asti niinkuin nyt tämän päävärin ja sukista jääneen Roosanauhalangan lopun. Neuloin huivin sileän osuuden 3:n pyöröllä ja vaihdoin pitsireunukseen 3½:n puikot.

edit. Mitat jääneet pois eli keskeltä alas 42cm ja yläreunan kaari 125cm.

9 kommenttia:

  1. Aivan ihana huivi! Ihan minun värinen;) Luulin aluksi, että kaikki värit ovat samasta kerästä, eli todella onnistuneesti olet ne valinnut. :)

    VastaaPoista
  2. Hienosti olet saanut pitsikuvion värityksen. Luulisi että on samasta kerästä.
    Upea neule pitsitaiturilta.

    VastaaPoista
  3. No on kyllä hienosti onnistunut, kaunis kertakaikkiaan!

    VastaaPoista
  4. Olen mykistynyt! Huivi on niin upea. Olet todella taitava, kun olet osannut tehdä tuon "omasta päästä". Reunapitsi on niin komea, että huiviin ei muuta koristusta tarvittukaan.

    VastaaPoista
  5. Nätti huivi tuli. Värikin on kiva, mä oon nyt jotenki tykästynyt tuollaiseen pinkkiin ja sen suuntaisiin väreihin. Mä en osais tuollaista tehdä ilman ohjetta.

    VastaaPoista
  6. Aivan mahtava huivi ja vielä ilman ohjetta. Olet melkoinen mestari.

    VastaaPoista