torstai 5. toukokuuta 2016

Soulmatesit Nallesta

Sairaanakin sentään jotain valmistuu eli nämä Niina Laitisen Soulmates-sukat sain eilenillalla valmiiksi. Kun ohjeessa luki että Nalle-langasta, niin minähän tein työtä käskettyä. Yleensä mun sukat muista langoista tahtoo tulla liian lyhyitä mutta nämä olivat yön pingotuksen jälkeen venyneet pituuttakin.
Minulla on sellainen luulo että kun vähän aikaa käyttää, niin sitten ne vasta isot ovatkin. Kun enimmäkseen käytän muita kuin Novitan lankoja, niin ei oikein Nallekaan sovellu mun puikoille. Vielä se paksuuden suhteen menee mutta on se jotenkin erituntuista neulottavaa. Tämä tuntui kyllä ihmeen pehmeältä ja purettuani jossain välissä muutaman kerroksen, tuntui että jo siinä alkoi nöyhtääntymään.
En ihan noudattanut Niinan ohjetta vaan tein kantapään tutulla vanhalla ja kärjenkin kaventelin oman pään mukaan. Lankaa meni sukkapariin 70g ja neuloin 3:n koivuisilla 15cm:n puikoilla. Yleensä en välitä sovittaa molempia sukkia samanraidallisiksi mutta kun tämä lanka on niin tasaraidallista muutenkin, niin otin siitä jonkunmoisen pätkän pois että pääsin aloittamaan toisenkin sukan samalla värillä.

3 kommenttia:

  1. Pirteät sukat. Niina Laitisella on kyllä monia kivoja malleja, tämä Soulmates on niistä hyvä esimerkki.

    VastaaPoista
  2. Hienot sukat, vaikka kuvio hieman tuonne langan värikkyyteen hukkuukin.

    VastaaPoista
  3. Hienoja juttuja olet taas tehnyt, kun pitkästä aikaa kävin lueskelemassa.

    VastaaPoista