keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Kolmiulotteiset valmiit

Valmiiksi sain vaikka välillä tuntui etteivät valmistu koskaan. Käsityön leimakin tuli sitten ja vielä ihan kaikkein näkyvimmälle kohtaa. Eilenaamulla kun päättelin sukkia, niin pari minuuttia mietin että otanko ja puran mutta laiskuus voitti. Ei tässä nyt oikein joutaisi purkuhommia tekemään.
Ihan kiva näitä muuten oli neuloa mutta oli vissiin ajatus jossain muualla kun useasti jouduin pari kerrosta purkamaan tai sitten selvisin vain parin silmukan värien vaihtamisella. Tämä malli ei ainakaan onnistuisi minulta johonkin muualle katsomalla kuin neuleeseen.

Molemmat värit ovat Novitan Nalle-lankaa, sitä vanhempaa, 150g:n keriä. Sukkiin meni yhteensä 96g lankaa ja neuloin 3,5:n puikoilla. Silmukoita oli 14 yhdellä puikolla. Kun kyse on miesten sukista, olisi pitänyt olla 4:n puikot ja silmukoita 16 puikollaan.
Mallikuvion tallensin fb:n jostain neuleryhmästä.

Nyt pitäisi vähentää tätä koneella istumista ja tehdä jotain joulun eteen tai muuten minut paha perii.

13 kommenttia:

  1. hhienot on. Voisiko siihen käsityön leimaan ommella päälle oikealla värillä. Ei montaa silmukkaa tarvitsisi väärentää, eikä enää niin häiritsisi omaa silmiää.

    VastaaPoista
  2. Upeat sukat. Olen myös katsellut tuota mallia tehdäkseni. Vielä en kuitenkaan ole rohjennut.
    Minulla on joulu pian "pulkassa".

    VastaaPoista
  3. Tosi kauniit sukat,täytyykin malli pitää mielessä.ON listalla sitten joskus.

    VastaaPoista
  4. Kauniit näistä tulikin. Käsityönjälkesi on just oikeessa paikassa, semmonen pitää olla eikä haittaa mitään.

    VastaaPoista
  5. Kauniit sukat! Piti kyllä kauan katsella, että sen yhden vähäisen virheen löysin, eikä tuo kyllä mitään haittaa :)

    VastaaPoista
  6. Hienot sukat. Malli näyttää kyllä tooosi monimutkaiselta.
    Mukavaa joulunaikaa sinulle.

    VastaaPoista