maanantai 18. elokuuta 2014

Välillä sytomyssyjä

Johan nämä langat hautuivat puoli vuotta tuolla pussissaan, mutta nyt ne on valmiit. Meinaan sytomyssyt joihin langat sain Susulta. Kevättalvella en saanut aikaiseksi kuin kaksi myssyä ja kun palauttelin myssyt ja ylijääneet langat Susulle, niin hän lykkäsi mulle muilta jääneitä nyttyröitä. Kun olivat samoja lankoja kaikki nyttyrät, niin yhteen myssyyn laittelin sitten useammasta vajaasta keränlopusta.
Langat on itsessään jo tarpeeksi värikkäitä, mutta kevättalvella kun tein ihan ilman kruusailuja, niin nyt ajattelin että joku kuvio on kiva laittaa.
Tuo myssy jossa on vaan yhdessä rivissä noita perhosia, niin ajatus kuviosta tuli vasta tuossa vaiheessa. Kun opin kuvion ja se oli minusta kiva, niin seuraavaan laitoin sitten jo enemmän perhosia.
Kolmas myssy aloitettu päälaelta ja kun tykkään pitsiliinoja neuloa, niin käytin yhtä liinamallia hyväkseni. Tuo myssy nyt ei oikein silmää hivele, mutta kyllä se päässä pysyy siinä missä kaksi ensimmäistäkin.
Lanka oli siis tätä samaa kuin kuvassa. Vielä jäi tähteeksi yksi 14g kun en saanut sitä lisätyksi enää näihin myssyihin. Nämä painavat siinä 35g-38g ja neulottu 4:n puikoilla.

5 kommenttia:

  1. Kivannäkösiä myssyjä. Ja hatunnosto hyväntekeväisyystyöstäsi <3

    VastaaPoista
  2. Kauniita myssyjä hyvään tarkoitukseen. Minäkin olen aikeissa taas aloitella noiden tekoa varastoon .

    VastaaPoista
  3. Hienoja myssyjä hyvään tarkoitukseen. Noiden tarvehan ei lopu ikinä.

    VastaaPoista
  4. Ihania myssyjä, noista ovat saajat vrmasti onnellisia.

    VastaaPoista