torstai 12. joulukuuta 2013

Kuvaton kertomus

Jäi tuo tossuprojekti päällensä mutta en saa lykättyä niitä koneeseen huopumaan. Kaksi paria on sitä vaille valmiina ja kolmatta aloittelin. Kysyin vanhemmalta pojaltani että kelpaako joululahjaksi semmoset varrettomat huovutetut tossut. Sanoihan tuo kelpaavan.

Se viimeviikolla aloitettu myssykin on melkein valmis. Neulottuna siis mutta eihän se mun päähäni silleen mallannut. Kun jäi pieni nöttönen lankaa, niin vedin sen kaksinkerroin ja meinaan virkata kukkasen siihen reunaan. En vaan ole vielä noista virkkauskirjoista löytänyt sopivaa mallia, joten täytyy kai itse suunnitella.

Kun on tapanani ollut pitää joka vuosi arvonta näin joulun alla, niin pidänpä nyttenkin. Tuossa muutama päivä ennen joulua tulee 6-vuotta täyteen kun aloitin blogia kirjoittelemaan. Silloin alussa ja välissäkin tuli blogattua muutaman päivän välein, mutta nyt menee viikot vissiin nopeammin kun ei tahdo edes kerran viikossa ehtiä kirjoittelemaan. Vauhti noissa käsitöissä sensijaan matelee ihan etanan vauhdilla.

Nyt käynnistän siis sen 6-vuotisarvonnan ja lopetus 20.12.2013 keskiyöllä. Arpajaispalkinnot (2kpl) ovat vielä itsellenikin arvoitus. Palkintojen luovutus jää taas joulun jälkeen. En kysele mitään ja kaikki saavat yhtäläisen osallistumisoikeuden. Anonyymit jättäkää vaikka s-postiosoite kommenttiin että saan johonkin ilmoitettua jos onni potkaisee.

Arvontaan osallistuminen siis vain tähän kirjoitukseen.

Edit. Arvonta suoritettu lauantaina ja onni potki seuraavaa kahta kommentoijaa SuviL ja Satu. Kun on tässä nämä joulut ja uudetvuodet sekoittamassa viikkoa, niin pakettien postitus viivästyy. Toisaalta aion ne laittaa postiin vielä tämän vuoden puolella, etteivät jää roikkumaan. Ihan vielä en ole keksinyt mitä paketteihin piilotan.

26 kommenttia:

  1. Tuo tossumalli ei edes kuvia kaipaa. Ihania tossukoita teet.

    VastaaPoista
  2. Arvontaan mukaan.
    Leppoisaa joulunodotusta!

    VastaaPoista
  3. Tarinaksi bloggaujsen suhteen kuulosti aika tutulta. Mukavaa joulunodotusta.
    Ja tietenkin arvonnassa mukana :)

    VastaaPoista
  4. Arvonnassa mukana.
    Mukavaa joulunodotusta!

    VastaaPoista
  5. Minäkin haluan mukaan arvontaan!!
    Mukavaa joulun odotusta =))

    VastaaPoista
  6. Jahas, jos sitten mäkin osallistuisin tähän arpajaiseen. Harvoin tulen osallistuneeksi.
    Ohutta pitsineuletta taidan mäkin piankkoin aloitella kun saan semmosta lankaa, mallia mietiskelen.

    VastaaPoista
  7. Mukaan arvontaan:) Hauskaa joulun odotusta!

    VastaaPoista
  8. Hei. Mukavaa joulun odotusta, arvontaan minäkin osallistun:)

    VastaaPoista
  9. Mielelläni minäkinarvontaan osallistuisin. Käyn aina katsomassa kuulumisiasi, vaikken aina kommenttia jätäkään.
    Rauhallista joulunaikaa!

    VastaaPoista
  10. Minäkin osallistun arvontaan. Iloista joulun odotusta!

    VastaaPoista
  11. Hyvää joulunodotusta!
    Osallistun arvontaan.

    VastaaPoista
  12. Onnea 6-vuotiaalle blogillesi ja oikein hyvää joulunaikaa sinulle! Arvontaan tietysti osallistun.

    VastaaPoista
  13. Mukana olen miekin, arvonnat on aina niin hauskoja.

    VastaaPoista
  14. Ilman muuta arvontaan mukaan :)

    Leppoisaa Joulun aikaa Sinulle!!!

    VastaaPoista
  15. Pitäähän minunkin kokeilla onneani :-)

    VastaaPoista
  16. Osallistun arvontaan. Tuo tekemäsi silkkimerinokauluri on hurmaava! Mukavaa joulun aikaa!

    VastaaPoista
  17. Osallistun arvontaan ja toivottelen mukavaa joulun odotusta. :)

    VastaaPoista
  18. Arvonnassa mukana odotellen joulua:)

    VastaaPoista
  19. Arvontaan mukaan minäkin lähden...
    Ihania, rauhallisia Joulun odotuspäiviä Sinulle!

    VastaaPoista
  20. Arvonnat on ihania, joten mukana ollaan.

    VastaaPoista
  21. Sinun arvontaasi on ihan pakko osallistua, joku kuusi vuotta on kulunut, muistan kun aloitit. Hyvää joulunaikaa,
    ps.saitko meilini pari viikkoa sitten?

    VastaaPoista
  22. Kuusi vuotta blogia on ihan huikea saavutus, huh sentään.
    Arvonnassa mukana, yllätykset on kivoja joulunkin jälkeen..
    ahlfors(at)suomi24(piste)fi

    VastaaPoista