sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Joululahjaneuleita

Joulunpyhinä kun oli aikaa, niin sain jotain valmiiksikin. Noita tossuja on tullut neulottua toinenkin pari, siis useampia pareja vaan huovutus tahtoo kestää. Kysyin tosiaan vanhemmalta pojaltani että kelpaako hälle joululahjaksi huopatossut, niin kelpasi. Pari päivää sitten iskin koneeseen ja jännäsin että tuleeko sopivat.
Minä kun neulon tossut pari numeroa pienemmillä puikoilla mitä langan vyötteessä suositellaan. Eli nelosen puikoilla kun tykkään tehdä tiiviimpää neulosta. Kyllähän ne tossut koneesta otettaessa olivat aika pienet ja luulin jo että epäonnistuivat mokomat. Kun niitä aikani venyttelin ja oli mallijalatkin kotona eli poikani, niin tulihan niistä ihan sopivat. Olen omissa tossuissani huomannut että ajanoloon käytössä vielä vähän löystyvät.
Pojalla on vähän isompi jalka kuin minulla, niin meni vähän toista kerää lankaa yhteen tossuun. Noista pienemmistä tossuista kun on jäänyt vähän jäljelle, niin niillä on ihan hyvä tehdä tuo kärkikavennus.  Sävyt kun kuitenkin natsaavat aika hyvin vaikka ovatkin erinimisiä keriä. Neuloin 4:n puikoilla ja lanka on Novitan Puro Ruska.

Toinen neulomus mikä valmistui kanssa tässä pari päivää sitten olivat nämä vanhemman tytön poikakaverin kintaat. Ensin meinasivat tulla liian pienet ja kun tein omiin käsiini sopivat ja kastelin huuhteluainevedessä, niin venyivät melkein liian pitkiksi. Käytössä kyllä tahtovat tuollaiset 100% villalangasta neulotut vanuuntua ja kutistuakin jonkun verran. Sanoinkin että nyt pitäisi tulla lunta että pääsivät oikein lumisodassa vanumaan. Kielsin kyllä nokisen lumen kanssa peuhaamisen.
Mallihan on mulle tuttu eli hunajakenno tuossa selkämyksessä ja intialaisella peukalokiilalla. Lisäsin yhden silmukan jokatoisella kerroksella.  Kärkikavennuksen tein nauhakavennuksena että pystyin jatkamaan kennoja melkein kintaan kärkeen.
En taaskaan kirjoittanut muistilapulle että kuinka monta silmukkaa ja millä puikoilla. Tein molempia yhtäaikaa, ettei tarvinnut muistella sen enempää silmukkamääriä kuin lisäyksiä ja kavennuksiakaan.
Oliskohan ollut 11s puikolla kun tuo hunajakennokuvio on 22s. Puikot taisivat olla 3:n ja lanka on äitini lampaiden villoista lähtöisin.

15 kommenttia:

  1. Ihania ihania neuleita <3
    Tuli mieleeni, että saisinkohan minäkin jollain keinolla venyteltyä tekemiäni (liian pieniksi kutistuneita) Puro-kinttaitani... Niissä on kyllä melkolailla venyteltävää, jotta ne mun käsiini mahtuis.

    VastaaPoista
  2. Siulla tossut onnistu paljon paremmin kuin miulla.
    Upeat nuo valkiat kintaat.

    VastaaPoista
  3. Kauniita ovat taas käsityösi. Ihanat nuo valkoiset lapaset.

    VastaaPoista
  4. Kivan malliset huopatossuset. Minun tossuistani tuppaa tulemaan lyhyitä ja leveitä jos teen ohjeen mukaan.

    Intialainen peukalokiila on tosi istuva. Pitäisi joskus "suomentaa" ohje magic loopilla tehtäväksi, kun ohjeet ovat sukkapuikoilla neulottaviin kintaiisin ja joudun aina miettimään mikä on minkäkin numeroinen puikko.

    VastaaPoista
  5. Upeita neuleita kerrassaan. Onnellista Alkavaa Vuotta Sinulle.

    VastaaPoista
  6. Lapaset on ihanat! Tuo peukkukiila on minulla vieläkin kokeilematta - oliskohan siitä yks haaste ensi vuodelle?
    Hyvää uutta suotta 2014 Sinulle!

    VastaaPoista
  7. Kauniit lapaset. Tuota kennokuviota en ole kokeillut, mutta peukalokiila tuli tutuksi taannoin. Oikein hyvää alkavaa vuotta 2014.

    VastaaPoista
  8. Ihanat tossukat.
    Kauniit vanttuut. Tuo peukalokiila on kivan näköinen. Pitää joskus kokeilla =))
    Onnekasta ja lanka rikasta uutta vuotta 2014!!!!

    VastaaPoista
  9. Voi, miten kauniita, semmoisia pehmoisen oloisia neuleita!

    VastaaPoista
  10. Kirje tuli perille, suurensuuret kiitokset :-)
    Just sopivat, ja todella kauniit <3
    Kiitos myös silmukanpitimistä, joita minulla ei ennestään ollutkaan :-)

    VastaaPoista
  11. Kiinalainen peukalokiila on ihan uusi tuttavuus. Istuvan sopivan mallinen.
    Oikein onnellista alkanutta vuotta.

    VastaaPoista
  12. Toi peukalokiila on hyvännäkönen. Ite olen aina tehny sitä perinteistä.

    VastaaPoista