lauantai 31. elokuuta 2013

Kielomallilla villatakki

Tämä villatakki oli päälläni jo viime viikonloppuna kun teimme vanhemman tyttöni kanssa Haapsalu-Pitsireissun. Valmiina on ollut sitä ennen jo pari viikkoa, mutta en saanut viimeisteltyä ennenkuin oli ihan pakko.
Joku reissussa mukanolleista sanoikin satamassa että mun ei tarvitse enää harjoitella pitsin neulomista kun olen tehnyt sen jo etukäteen. Kyllä se vielä vaatii harjoitusta, meinaan noiden nyppyjen osalta. En osaa vaan tarpeeksi löysäksi jättää niitä nypyn langankiertoja.

Lankana on DROPSIN BabyAlpaca Silk, 70% Baby Alpaca ja 30% Mulberry Silk. Neuloin muistaaksen 3:n puikoilla. Olen niin tykästynyt tähän lankaan, että voin suositella sitä muillekin. Lankaa oli 6x50g ja ajattelin että se riittää lyhyeen malliin, niinkuin sitten riittikin. Parin metrin pätkä jäi jäljelle.

Mallin suunnittelu lähti liikkeelle eräästä lyhyestä viskoosi/polyamidi jakusta, jonka kiinnitys edessä on vain yhdestä kohtaa nauhoilla eli juuri tuosta rintojen kohdalta. Se ostojakku on ollut niin mieluinen että ajattelin neuloa samantyylisen. Tykkään yli kaiken noista Virolaisista pitsimalleista, joissa on nyppyjä. Tämän jakun pitsikuvioon otin "Kahden kielon kuvion" pitsihuivit neuloen-kirjasta. En tehnyt mitään mallitilkkua vaikka vähän laskeskelin ympärysmittaani ja silmukkamääriä sileään neuleeseen. Tuurilla neuloskelin, enkä oikeastaan purkanut kuin hihojen pyöriöosassa vähän matkaa.

Neuloin jakun alaosan kainaloihin asti ilman saumoja. Jätin huilaamaan ja tein hihat välillä. Nekin neuloin pyörönä ettei tullut ommeltavia saumoja. Yhdestä kerästä ei ihan tullut yhtä hihaa vaikka jätinkin alamittaisiksi. Jätin hihatkin huilaamaan ja jatkoin miehustaosaa, ensin takakappaleen ja sitten etukappaleet valmiiksi. Silmukoin olkapäät ja vieläpä onnistuin siinä. Sitten tuli se purkusessio niissä hihoissa. Pyöriö oli liian matala ja pystyin korottamaan sitä kun lankaa vielä oli.
Alunperinkin suunnittelu lähti siitä että en yritäkään jakkua edestä kiinni kuin vain nauhoilla tai yhdellä napilla. Sitten kun olin hihat ommellut kiinni, niin neuloin loppulangan etuliepeisiin ja niskan ympäri ainaoikein neuleella muutaman kerroksen. Tuo etukiinnitys voi vielä käytössä muuttua. Tyttöni vaan oli sitä mieltä että tuo Muuminappi passaa ihan hyvin, joten sillä mennään nyt.
Viimeistelyyn käytin höyryä vain noihin ainaoikein reunuksiin. Ne kun tahtoivat käpertyä samoin kuin pelkkä sileä neulekin.

Jakun valmistuttua tuli samanlainen olo kuin nuorenakin kun olin saanut jonkun neuleen onnistumaan ilman ohjetta. Vaikka valmiilla ohjeella on niin helppo neuloa, niin välillä täytyy yrittää osaako itse enää.

Huomiseksi on jo malli haettu ja langat valmiina, puikot myös. Sitähän minä tarkoitan että alkaa taas se jokasyksyinen Sukkasato-tempaus. Minä pääsin Perunalaariin, niinkuin viimesyksynäkin.

22 kommenttia:

  1. Onpas nätti! Kaunis kuvio, nypyistä tykkään minäkin ja myöskin tuosta langasta!

    VastaaPoista
  2. Kaunis neuletakki, ihana tuo pitsikuvio! :) Olet kyllä taitava, kun osaat tehdä neuletakin ilman ohjetta! Kyllähän jokainen ohjeita osaa lukea, mutta omasta päästä tekeminen vaatiikin jo melkoisesti kokemusta ja luovuutta.

    VastaaPoista
  3. Tyylikäs jakku. Lanka ja malli sopivat toisiinsa täydellisesti :)

    VastaaPoista
  4. Onpahan kaunis jakku! Taitava kutoja osaa mitä vain, harmi että minä en pysty moiseen.

    VastaaPoista
  5. Kylläpä on kaunis jakku! Kuvio muistuttaa vasta neulomani huivin kuviota, noissa nypyissä on muistettava neuloa todella löysää. Enpä osaisi tehdä ilman ohjetta tuollaista jakkua, olet taitava. Tuo lanka on myös yksi suosikeistani.
    Joo, sukkasatoa täälläkin korjataan perunalaariin:)

    VastaaPoista
  6. Erittäin kaunis jakku ja taitoa vaativa. Minä tein joku kerta pikkutytön mekkoon noita nyppyjä. Tuskaa se oli, en saanut niistä niin kauniita kuin olisin toivonut.

    VastaaPoista
  7. Todella upea jakku ja ihanat kielokuviot♥

    VastaaPoista
  8. Kaunis jakku. Ja kiitos lankasuosituksesta. Täytyy kokeilla.

    VastaaPoista
  9. Nätti jakku ja kuvio on kaunis =))

    VastaaPoista
  10. Tuo kielomalli on kyllä niin kaunis. Yritin sitä joskus tehdä, mutta enhän minä mitään siitä saanut aikaiseksi. Kaunis villis tulikin.

    VastaaPoista
  11. Tosi kaunis villatakki. Hienosti oot ihan itse suunnitellut, onnistumisesta tulee hyvä mieli pitkäksi ajaksi.

    VastaaPoista
  12. Minähän se siellä satamassa kommentoin:) Olin siis siellä Haapsalun reissussa. Hienolta näytti villatakkisi luonnossakin.

    VastaaPoista
  13. Hei! Oletko mistä ostanut tuonut muuminapin? Olisin meinaan itse vailla 6 nappia ja haluaisin niiden olevan muumiaiheisia.. :)
    Ja todella kaunis villatakki!

    VastaaPoista