tiistai 30. huhtikuuta 2013

Se on Vappu nyt

Hauskaa vappua tulin vaan toivottelemaan, mutta ei liian hauskaa että olis vielä huomennakin hauskaa.

Tiedättekös kun mä oon ihan hurahtanut...

...noihin Fb:n eräisiin neulontaryhmiin ja lankahamstereihin. Tahtoo aika mennä siellä niin ettei ehdi enää blogia päivittämään, sen paremmin kuin mitään neulomistakaan eteenpäin saamaan.
Ajattelin että jos kuitenkin jotain pientä että sais äkkiä valmiiksi. Kaivelin tuolta pussukasta näitä pieniä lankanupuloita, osa itsevärjättyjä. Vauvojen sukathan ne on niin pieniä että ei montaa päivää tuhraudu näin hitaammalta neulojaltakaan. Kun täälläkin kerätään pieniä sukkia paikallisen sairaalan synnärin vauvoille, niin siihenhän pitää osallistua.
Minulla alkoi tämä tummempi orkidea kukkimaan tässä päivänä muutamana. Onhan siinä aika erikoisia kukkia, jos suoraan sanon. Vaalea onkin kukkinut jo muutaman kuukauden yhteenmenoon. Kyllä vaan voi olla helppohoitoinen tuo orkidea. Uskaltaa huonompikin kukkienhoitaja hommata itselleen.

Munkitkin tuli paistettua ja söin kolme (pienintä). Simaa en ole vielä maistanut, siis oikein ukkoni tekemää ja miun pullottamaa.

Vielä on muutama tunti aikaa osallistua arvontaani.

4 kommenttia: