tiistai 28. huhtikuuta 2026

Kierrepullia ja leivänpäällyslevitettä

Aika harvoin blogissani julkaisen muuta kuin neulejuttuja tai ompelemista. Nyt ajattelin tehdä sellaisen julkaisun kun nyt on jo monta viikkoa tullut juttua vain junasukista. Kun on vappu tulossa niin melkein kaikki paistavat munkkeja ja ovat tehneet simaa jo viimeviikolla.

Minä olen poikkeustapaus ja paistoin puolen litran taikinan kierrepullia. Kierrepullista on aikaa ainakin 5v tai enemmän. En yleensäkään leivo pullaa kuin pari kertaa vuodessa. Korvapuustit on helpompi pyöräyttää kuin kierrepullat vaikka se alkuperäinen levy molemmissa onkin samanlainen. Meillä on yli 40v vanha sähköhella eikä ole mikään tasalämpöinen uuni. Toisesta kulmasta melkein polttaa ja toisesta jättää liian vaaleaksi. Tosin mun tyylillä tahtoo pullista tulla aina tummia. En tykkää liian vähän paistuneista. Itselleni varasin sen tummimman pullan mutta mieheni söi pois. 

Sitten toinen juttu jota koitin yli 15 vuoden tauon jälkeen. Leivänpäällyslevitteen tekeminen voista, oliiviöljystä, vedestä ja merisuolasta. Silloin kauan sitten öljynä oli rypsiöljy jota nykyään en kelpuuta ruoanlaitossa ollenkaan. Olen niin vannoutunut oliiviöljyn käyttäjä. Netistä löytyy ohjeita levitteen tekoon. Alunperin silloin ohjeen minulle antoi ystäväni. Laitoin 300g pehmennyttä voita, 3dl oliiviöljyä, 3dl vettä ja 2 tl merisuolaa. Nämä vatkasin sähkövatkaimella sekaisin ja kaadoin tyhjiin margariinirasioihin. Tänään aamulla mieheni sai kaataa isommasta rasiasta vettä pois. Täytyykin seuraavaan satsiin vähentää sitä veden määrää. On ainakin tuote jossa ei ole mitään lisäaineita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti