perjantai 4. tammikuuta 2019

Kollaasi vuoden 2018 käsitöistä

Tässä tulee vuoden 2018 yhteiskuva melkein kaikista vuoden aikana neulomistani töistä. Muutama työ on toistoa niin en ole niistä laittanut kuvaa mutta lankojen yhteiskulutukseen olen nekin työt laskenut. Voi joku jäädä pois mutta mutta ei niin montaa että niillä olisi mitään merkitystä.

Taas käytin joululomalla olevaa mikrotukea apuna kun ei vanhaan päähän jää mikään kollaasin teko kun sitä kerran vuodessa tarvitsee. Toinen syy vielä se että ohjelmat ovat lontoonkielellä ja se on mulle hebreaa. Helppohan se on nuo kuvat kopioida yhteen ja samaan paikkaan mutta löytää sitten sellainen ohjelma että siihen saa kaikki yhteen niin johan pukkaa hikeä.
Kun edelleenkin neulon enemmän langoista joiden juoksevuus on 100g/420m tai sitten vieläkin ohuemmista niin kulutus pysyy vuodesta vuoteen melkein sadan gramman tarkkuudella samoissa lukemissa. Viimevuoden kulutus oli 3,635kg ja kappalemäärä siinä 60:n paikkeilla.

Kiva että muutama uskollinen käy välillä kurkkaamassa mun teoksia. Itselleni täytyy antaa luunappia laiskuudesta käydä vastavierailulla.

5 kommenttia:

  1. ai hitsi kun on kauniita töitä:)
    ...taitavia ootte konneen käyttäjiä ku näin hienon ja pienen kollasin sait aikaseksi:)9ja kun kuvaa napsauttaa tulee isommaksi,täällä yks mummoikänen vaan ihmettelee:)))
    tuon taito ois mukava oppia:)
    Hyvää loppiaista!
    ...ja kiitos kun olet siellä:)

    VastaaPoista
  2. Yleissilmäyksellä hämmästyttävän vaaleanpunavoittoista.

    VastaaPoista
  3. Voi mahoton mikä määrä valmistuneita, todella kauniita ja taidokkaita neuleita.

    VastaaPoista
  4. Mikä määrä taitavia, hienoja neuleita!

    VastaaPoista
  5. Ihania ja taidokkaita töitä!Etenkin nuo ruusu-sukat on niiiiiin kauniit!

    VastaaPoista