maanantai 24. syyskuuta 2018

Puikkomaisterin Sukkasirkus

Viimeviikolla jo tuli postilaatikkoon tämä Puikkomaisterin Sukkasirkus-kirja. Olin taas yksi hänen testineulojistaan ja nämäkin sukat on neulottu jo helmikuun alussa mutta ei silloin voinut vielä blogata etteivät mallit tule julki ennenkuin kirja ilmestyy.
Tuo kirjassa oleva kuva on melkein toisinto omista sukistani vaikka kirjan kuva onkin Puikkomaisterin itse neulomista sukista. Toinen kuva kirjassa samalla mallilla on toisen testineulojan ja siinä on käytetty kahta väriä lankaa. Pohja vaaleanpunainen ja varsi valkoinen. Mallin nimi kirjassa on "Sirkusprinsessa Hörtsö".
Kun alkuvuodesta tekee muistiinpanoja ja ottaa sitten kuvat valmiista työstä niin eipä se puolenvuoden jälkeen olekaan niin helppoa etsiä niitä kuvia koneelta. Kun ei ole mihinkään tullut laitettua muistiin että mikä kuukausi ja monesko päivä tuli kuvattua. No nämä sukat olen kuvannut helmikuun alussa.
Aina tulee testineulonnassa eteen mukavia juttujakin niinkuin näissä neulomissani sukissa tuo kantapään reunus. Kun tahtoo aina jäädä niitä silmukoita kerätessä niin isot reiät kantalapun reunaan että melkein pitäisi ottaa neula käteen ja parsia jo uutena. No tämä mukava juttu oli se että neulotaan molempaan reunaan kolme ainaoikeaa silmukkaa niin että se ensimmäinenkin silmukka aina neulotaan. Siitä jää pieni nypykkä reunaan niin on helppo poimia silmukat sitten kun niiden aika on. Eikä enää jää reikäriviä silmukoiden poimimiskohtaan.
Kantapää näissä on hienosti ranskalainen. Minäkin olen melkein puolivuosisataa sukkia neulonut niin nyt vasta alkaa puikoiltani tulla muutakin kuin sitä perinteistä vahvistettua.
Lankana Zeldan käsinvärjäämä "Palava Rakkaus", 80% sw merino/20% polyamidi, 100g/400m. Lankaa kului 81g ja neulottu varmaan 2½:n puikoilla. Kun lanka on käsinvärjättyä niin eipä se koko vyyhti olekaan ihan samaa väriä sävyltään mutta eipä tuo sävyero mitään haittaa käytössä. Neuloin  molemmat sukat vyyhdin eri päistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti