tiistai 19. joulukuuta 2017

10-vuotissynttärit blogissani

Kyllä vaan, nyt on juuri tänäiltana 10v. siitä kun ekan kirjoitukseni blogiini kirjoitin. Se eka blogini oli vuodatuksen puolella ja siellähän se on vieläkin. En sitä enää vuoden 2012 kesän jälkeen jatkanut kun Vuodatus keikkasi ja siirryin tänne bloggerin puolelle. Vieläkin siellä vanhassa blogissani käyn silloin tällöin tarkastamassa jonkun neuleen juttuja. Hyvin käy päiväkirjasta kun ei muuten ole tullut kirjoitettua muistiin asioita.

Silloin ihan alussa kun olin innostunut niin saatoin kirjoittaa joka päiväkin jotain vaikka ei mitään käsityötä niin nopeasti valmistunutkaan. Siitä kun aikaa kului niin alkoivat julkaisut harvenemaan. Olen kuitenkin yrittänyt kerran viikossa jotain kirjoittaa vaikka ei nytkään viikossa valmistu edes sukkapari ellei ole kyse ihan vauvansukista.

Sinnikkäästi yritän vielä jatkaa blogin kirjoittamista että on sitten joku paikka mistä käydä lukemassa kun samanlaista sukkaa tai muuta neuletta neuloo että miten sen on aiemmin tehnyt. Sen tuo fb ja kaikki sen neulontaryhmät joissa olen, on tehnyt etten ehdi seuraamaan blogeja joita ennen seurasin. Vika ei ole ainoastaan minussa vaan sitä samaa on monessa muussakin bloggaajassa. Aika kun ei millään riitä niin moneen suuntaan kun neuloakin täytyy jossain välissä.
Olen tässä jossain välissä kuitenkin saanut pari paria kintaita neulottua, isot ja pienet. Nuo kettukarkkikintaat on toisinto aiemmin neulomistani. Sillä erotuksella että neuloin 2½:n puikoilla sileän osuuden, ranneke 3:n puikoilla. Lankaa meni 60g. Ketut kirjottu jälkeenpäin silmukoimalla. Keltainen lanka Pallasta, muut värit vanhaa Nallea.
Sitten pienen pojan kintaat intialaisella peukalokiilalla ja kärjessä spiraalikavennus. Pelkkää kaksiväristä raitaa niinkuin äiti halusi. Lankoina musta teeteen tundra (70% alpakka/30% nylon) ja Maija (85% villa/15% polyamidi). Neulottu 2½:n puikoilla ja lankaa meni 46g.
Arvonta alkaa siis tästä hetkestä ja kestää tuonne keskiyölle vuoden vaihteeseen eli arvon parikin voittajaa uudenvuodenpäivänä mutta arvontapalkinto on vielä mietinnässä.

44 kommenttia:

  1. Ihanat ketttulapaset. Paljon onnea blogisi 10-vuotistaipaleesta!!
    Mahtava saavutus, että olet jaksanut pitää blogia näin kauan.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  2. Meillä taitaa olla samanikäiset blogit. Mäkin olin vuodatuksessa, mutta kun se hävitti kuvat niin siirryin tänne. Onnittelut blogillesi.
    Olen mukana arvonnassa !

    VastaaPoista
  3. Söpöt kettulapaset! Pitkä blogihistoria jo, on syytä juhlaan. ONNEA!
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Mukana arvonnassa. :)

    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
  5. Kauniit :)

    sara.rokman@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Onnittelut blogillesi:) ihanat nuo kettulapaset 😍
    susannaposti88@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Ihanat :)
    Ja tietysti onnea blogille!
    matsalikka@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Kylläpä sinulla on pitkä kokemus bloggaamisesta. Onnea kovasti. Kettulapaset on ihanat. Mukaan arvontaan.
    mummolta@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Onpa ihania käsitöitä kaikki. Onnea blogillesi ja hyvää joulua.

    henna.holappa1@luukku.com

    VastaaPoista
  10. Onnittelut pitkästä blogitaipaleestasi! :) Liitynpä myös mukaan kivaan arvontaan. hiltuha(at)gmail.com

    VastaaPoista
  11. Onnittelut blogille!:) Mukaan arvontaan. emilia_ho(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  12. Onnea blogille! 10 vuotta on hirmuisen pitkä aika :)
    nannaliini10@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Kivat lapaset:)
    Naurajatar@suomi24.fi

    VastaaPoista
  14. Niin se vaan kymmenenkin vuotta hujahtaa ettei huomaakkaan. Taitaa kohta tulla minunkin blogilleni samat juhlat. Onnea sinulle ja toiset 10 vuotta lisää bloggailua .

    VastaaPoista
  15. Onnittelut 10-vuotisen taipaleen johdosta!
    Ihanan pirtsakat rasat <3
    Mukana arvonnassa.
    sanna.pietinen(at)gmail.com

    VastaaPoista
  16. Onnittelut 10-vuotiaalle! Saman olen itsekin huomannut, että somessa vietetty aika on pois käsitöiden tekemiseltä. Siksi olen edelleen liittymättä facebookiin ja hyvin on pärjätty ilmankin.
    Mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  17. Onnittelut 10-vuotispäivästä. Se on kyllä hurjan pitkä aika.
    Minun pitäisi neuloa joululomalla villasukka loppuun, jotta voisin opetella toisen sukan kantapääkavennukset mummin kanssa.

    vitaevay@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Onnea paljon.hienot kettutumput. Salli.moilanen 35@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Onnittelut vuosista!
    Mukana arvonnassa.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Onnea jo 10 vuodesta!
    Kettukarkki-lapaset ovat syötävän ihanat, samoin pienen pojan kintaat.
    -Appa-

    maijamummu1@luukku.com

    VastaaPoista
  21. Onnittelut 10-vuotiaalle blogillesi=))
    Suurin piirtein samoilla poluilla olemme kulkeneet.
    Kyllä se aika rientää.
    Hyvää ja rauhallista joulua sinne sinulle =))

    VastaaPoista
  22. Ihanat Kettulapaset. Onnea blogille! Jouluiloa!

    VastaaPoista
  23. Onnea blogille! <3 Ja hyvää joulua!
    sirkkulitm@gmail.com

    VastaaPoista
  24. Onnea merkkipäivänä! On muuten jäätävän hienot kettulapaset!
    Ja osallistun arvontaankin. :) vilmakoon@gmail.com

    VastaaPoista
  25. Onnittelut 10v- blogille ja sen emännälle! Niin se aika rientää. uMinunkin blogini täyttää vajaan kuukaiden sisällä nuo maagiset 10v.

    VastaaPoista
  26. ihanat mukana anytime85@luukku.com

    VastaaPoista
  27. Pian se 10-vuotta hurahti. Kiva kun jaksat kuitenkin jatkaa.
    Somessa saa yllättävän paljon aikaa kulumaan jos seuraa ja viestittelee useampaan paikkaan. Siksipä minulle riittääkin tämä blogimaailma.

    VastaaPoista
  28. Mukana! :) minna1995@gmail.com
    Onnittelut!

    VastaaPoista
  29. Lämpimät onnittelut 10-vuotiaalle! Meillä on aika samanikäiset blogit. mulla tuli toukokusssa 10-v täyteen. En muista milloin eksyin blogiisi eka kerran. Aikaa siitä kuitenkin on.

    VastaaPoista
  30. Minä olen aloittanut vasta vuonna 2011 ja sinnikkäästi täällä roikun. Luen enemmän muiden blogeja kuin omaani päivitän. Aika ei yksinkertaisesti riitä kaikkeen ja kun ikää tulee (minä jo hollin yli 60 v) niin ei ole yhtä nopea käänteissään kuin nuorena. Hyvää Joulua sinulle täältä Pohjois-Savosta. Meillä on lunta ihan kunnolla, joten pukki pääsee reellään ajamaan 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mukana minäkin arvonnassa. nina40fi@gmail.com

      Poista
  31. Onnea blogille! :)

    Mukaan arvontaan! :)

    tt32232@gmail.com

    VastaaPoista
  32. Oikein paljon onnea!

    aino.m.honkamaki@gmail.com

    VastaaPoista
  33. Onnea! Ihanat kettulapaset! markettavesala@gmail.com

    VastaaPoista
  34. Paljon onnea blogille ja ihanaa joulua! Mukaan arvontaan :)

    mimyy93@gmail.com

    VastaaPoista
  35. Blogisynttäri onnittelut täältä!
    Mukaan liityn.
    tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  36. Onnea kovasti 10 vuotiaalle.

    aiholapp(at)lailanet.fi

    VastaaPoista
  37. Osallistun minäkin onnittelujen kera!

    VastaaPoista
  38. Onnea! Mukana arvonnassa. tuulielina@luukku.com

    VastaaPoista
  39. Paljon onnea 10-vuotiaalle :)
    Mukana arvonnassa!
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  40. Onnea! Mukana arvonnassa.
    ainosuklaa@gmail.com

    VastaaPoista
  41. Onnea! Mukana arvonnassa,kettukarkit ois ihanat..ksefedini@suomi24.fi

    VastaaPoista
  42. Onnea 10-vuotiaalle blogille! Osallistun arvontaan.
    saapassukka@gmail.com

    VastaaPoista