lauantai 11. marraskuuta 2017

Sinivalkoiset ja kirjavat hunajakennosukat

Tämä pari on sitten viimeinen eli neljäs Suomi 100-teemalla jonka sain valmiiksi. Mallihan on hunajakennoneuletta jota voi neuloa monella tavalla. Ei ollut näissäkään mitään erityisempää ohjetta. Olin tallentanut itselleni jonkun toisen kirjoittaman suurpiirteisen ohjeen.
Tämäkin malli oli edellisten tekemieni tapaan nostetuilla silmukoilla vaikka näyttää siltä että on kirjoneuletta. Lankoina puhtaanvalkoinen Nalle ja sininen on Regian trent pointia. Onhan näissä langoissa vähän paksuuseroa mutta en antanut sen häiritä. Neulottu 2½:n ja 3:n puikoilla ja sukkapariin meni lankaa 76g.
Olin tuossa lokakuun lopulla-marraskuun alkupäivinä reissussa ystäväni luona ja sain neulottua muutaman parin sukkia. Nämä samalla hunajakennoneuleella kuin nuo sinivalkoisetkin. Piti neuloa aikuisten sukat mutta laitoin silmukoita alkuun liian vähän niin tulikin lasten kokoa. Terän pituus n. 19cm.
Näissä lastensukissa lankoina Dropsin Fabelia ja neuloin 2½:n kantikkailla puupuikoilla. Langan kulutus oli 40g.

3 kommenttia:

  1. Äitini teki ennen lapsilleni hunajakennosukkia. Itse en ole tainnut tehdä kuin yhdet tossut tällä mallilla.
    Upeat ruususukat tuolla alempana.
    Minä pääsin kesällä kans eläkkeelle muutama vuosi ennen varsinaista eläkeikää. Kuntoutuksista, työkokeilusta ja moninaisista hoidoista huolimatta ei löytynyt sopivaa työtä mitä olisin pystynyt tekemään nivelvaivoiltani.

    VastaaPoista
  2. Oi miten hienot sinivalkoiset sukat..SUOMI♥ Villasukat on ihana pistää jalkaan kun on oikein vilakat ilmat:) Mukavaa marraskuuta!

    VastaaPoista
  3. Ihania sukkia, myös alempana olevat =))

    VastaaPoista