perjantai 9. kesäkuuta 2017

Lehtipitsihuivi

Kahden kuukauden aherruksen jälkeen vihdoin valmis. Olen tuon huivin ohessa muutakin neulonut ettei vallan aika tuohon kulunut. Keskustan mallikuvion otin Haapsalu sall-kirjasta. Reunan pitsiin keräsin silmukat reunasta ja alun neuloin Nancy Bushin: Pitsihuivit neuloen-kirjasta. Kun tuntui että reunus oli aivan liian kapea ohjeen mukaan neulottuna niin aloin soveltaa omiani. Puolet reunapitsistä on itsekeksimääni, siis tuo ulkoreuna.
Tämä on tilaushuivi ja mallin sain itse suunnitella. Mielikuva tilaajalla oli että tuollaista lehtikuviota. Sehän sopi mulle hyvin kun olen samalla kuviolla neulonut itselleni puseron muutama vuosi sitten. Suorakaidehuivi on helppo neuloa sen suhteen ettei tarvitse miettiä silmukoiden lisäämistä koko neulomisen ajan.
Reunus sitten aiheuttikin harmaita hiuksia. Neuloin keskiosaa senverran mitä lankaa oli ja kun se loppui aloin kerätä silmukoita ympäri huivin 150cm:n pyöröpuikolle. Sitten alkoi tenkkapoo kun piti reunakuvio saada kulmista jotenkin sopimaan. Vaikka miten laskin ja mallasin niin ei meinannut mennä tasan reunojen silmukat kuvion kanssa. Useamman kerran jouduin purkamaan kulmakohtaa ennenkuin tuli jotenkuten sopiva. Kun huivi on aika iso niin reunapitsi oli liian kapea ja niinpä jatkoin omalla sovelluksella puolet lisää. Neuloessa taas mietin että mikähän tulee mutta hyvä tuli vaikka itse sanonkin.
Olen jo jonkun aikaa pyytänyt että mieheni tekisi mulle semmoset huivinpingotusrimat ja nyt sitten sain vaikka ei nyt ihan priimaa olleetkaan. Itse suunnittelin naulojen paikat niihin rimoihin ja ukkoni vasaroi naulat paikalleen. Vielä pitää suunnitella nekin rimat uudelleen. Tuo oli vasta alkutestausta. Olen käyttänyt pitkiä puikkoja pingotusapuna ettei jokaiseen pitsisakaraan tarvitse nuppineulaa asettaa. Nyt vaan loppuivat puikot kesken eikä riittänyt päihin ollenkaan. Enkä saanut noita pitkiä sivurimoja mitenkään kiristettyä tarpeeksi kauas toisistaan.
Lankoina on Pirtin Kehräämön kahta eri lankaa. Ruskea on 70% villa/30% silkki ja valkoinen 70% villa/30% alpakka. Neulottu 4:n pyöröpuikolla ja reunukseen käytin 150cm:n kaapelia että sain kaikki vähän yli 1000 silmukkaa mahtumaan. Päättelyssä oli silmukoita 1074. Huivin paino tarkalleen 252g.

6 kommenttia:

  1. Hieno ja kaunis huivi. Kivan levyinen, sopii pitää hartioilla, tulee kuin pitkähihanen takki. No sitä tarvitaan takuulla täällä Suomen kesässä.

    VastaaPoista
  2. Vaan onpa tosi kaunis huivi!!!

    VastaaPoista
  3. Voi, miten upea huivi!!! Tuommoiset huivinpongptusrimat olisivatkin kätevät.

    VastaaPoista