Joku reissussa mukanolleista sanoikin satamassa että mun ei tarvitse enää harjoitella pitsin neulomista kun olen tehnyt sen jo etukäteen. Kyllä se vielä vaatii harjoitusta, meinaan noiden nyppyjen osalta. En osaa vaan tarpeeksi löysäksi jättää niitä nypyn langankiertoja.

Mallin suunnittelu lähti liikkeelle eräästä lyhyestä viskoosi/polyamidi jakusta, jonka kiinnitys edessä on vain yhdestä kohtaa nauhoilla eli juuri tuosta rintojen kohdalta. Se ostojakku on ollut niin mieluinen että ajattelin neuloa samantyylisen. Tykkään yli kaiken noista Virolaisista pitsimalleista, joissa on nyppyjä. Tämän jakun pitsikuvioon otin "Kahden kielon kuvion" pitsihuivit neuloen-kirjasta. En tehnyt mitään mallitilkkua vaikka vähän laskeskelin ympärysmittaani ja silmukkamääriä sileään neuleeseen. Tuurilla neuloskelin, enkä oikeastaan purkanut kuin hihojen pyöriöosassa vähän matkaa.
Neuloin jakun alaosan kainaloihin asti ilman saumoja. Jätin huilaamaan ja tein hihat välillä. Nekin neuloin pyörönä ettei tullut ommeltavia saumoja. Yhdestä kerästä ei ihan tullut yhtä hihaa vaikka jätinkin alamittaisiksi. Jätin hihatkin huilaamaan ja jatkoin miehustaosaa, ensin takakappaleen ja sitten etukappaleet valmiiksi. Silmukoin olkapäät ja vieläpä onnistuin siinä. Sitten tuli se purkusessio niissä hihoissa. Pyöriö oli liian matala ja pystyin korottamaan sitä kun lankaa vielä oli.
Alunperinkin suunnittelu lähti siitä että en yritäkään jakkua edestä kiinni kuin vain nauhoilla tai yhdellä napilla. Sitten kun olin hihat ommellut kiinni, niin neuloin loppulangan etuliepeisiin ja niskan ympäri ainaoikein neuleella muutaman kerroksen. Tuo etukiinnitys voi vielä käytössä muuttua. Tyttöni vaan oli sitä mieltä että tuo Muuminappi passaa ihan hyvin, joten sillä mennään nyt.
Viimeistelyyn käytin höyryä vain noihin ainaoikein reunuksiin. Ne kun tahtoivat käpertyä samoin kuin pelkkä sileä neulekin.
Jakun valmistuttua tuli samanlainen olo kuin nuorenakin kun olin saanut jonkun neuleen onnistumaan ilman ohjetta. Vaikka valmiilla ohjeella on niin helppo neuloa, niin välillä täytyy yrittää osaako itse enää.
Huomiseksi on jo malli haettu ja langat valmiina, puikot myös. Sitähän minä tarkoitan että alkaa taas se jokasyksyinen Sukkasato-tempaus. Minä pääsin Perunalaariin, niinkuin viimesyksynäkin.