sunnuntai 31. toukokuuta 2026

Punainen pitsisytomyssy

Neulon säännöllisen epäsäännöllisesti hyväntekeväisyyteen. Nyt on taas sytomyssyn vuoro ja lahjoituksena saadusta langasta. Tämä ei oikein ole mun tyyliä että käyttäisin akryyliä sytomyssyyn mutta nyt poikkeuksena kun tässä Novitan langassa on kuitenkin puuvillaa 60% ja akryyliä 40%. Muutenkin myssy on enemmän kesäinen kun on pitsineulosta. Eikä tämä missään tapauksessa pistele hiuksetonta päätä. Lanka oli vähän kurja neulottava kun se on niin monisäikeistä niin aina meinasi jäädä joku säie pois puikolta. Lankaa meni myssyyn 55g eli vähän toista kerää. Neulottu 3:n puikoilla.

Myssyn mallikuvio on Lesley Stanfieldin kirjasta Kauneimmat Neulemallit ja sieltä mallikuvio numero 195. Kuvion leveys on 10 silmukkaa joten helppo laskea montako silmukkaa myssyyn tarvitaan. Kuvion korkeus on 14 kerrosta. Vaihdoin aina kuvion aloituskohtaa kun olin saanut valmiiksi sen 14 kerrosta. Päälaen kavennukset piti keksiä itse. Aloitin heti uuden myssyn samalla kuviolla mutta eri langasta.

maanantai 25. toukokuuta 2026

Niina Laitisen äitienpäiväsukat 2026

Kun ei millään ehdi osallistua kaikkiin meneilläoleviin yhteisneulontoihin niin täytyy tallentaa omalle koneelle ne joihin silmä mieltyy. Vaikka olenkin nyt keväällä neulonut enimmäkseen noita vauvojen sukkia niin ihan kiva välillä neuloa isompiakin. Tämä pari on Niina Laitisen Äitienpäiväsukat 2026-KAL johon ohjeet tulivat ajalla 28.4-6.5. Lankana ohjeessa oli Gjestalin Maija mutta Novitan Nallekin olisi ollut vastaava. Kaivelin sitten omia varastoja niin löytyi lanka jossa juoksevuus 100g/400m mutta ihan silmälläkin näki että lanka oli paksumpaa kuin muissa samanlaisissa vyyhdeissä. Yleensä Niinan ohjeissa joissa käytetään juoksevuudeltaan lankaa 100g/420m niin en millään saa sopivia sukkia. Käsialani on niin paljon tiukempi että koko jää monta kokoa pienemmäksi. Nämä sukat sentään sopivat minun isoon jalkaani muuten mutta kärjessä jouduin neulomaan muutaman kerroksen lisää pituutta. 

Lanka on Zeldan aikoinaan käsinvärjäämä "Neliapila", 80% sw merino/20% polyamidi. Olisikohan siihen tullut väärä juoksevuusmäärä tai sitten lanka olivaan muuten ilmavampaa. Lankaa kului tähän sukkapariin 63g ja neuloin 2½:n puikoilla. Tykkäsn taas mallikuviosta kun sitä piti tarkasti seurata. 

lauantai 16. toukokuuta 2026

Mysteeri KAL-sukat

Nyt vaihteeksi muuta kuin vauvansukkia vaikka niitäkin välitöinä tulee. Kirjoneulehan se on mun melkein mieluisin neulominen vaikka pitsineule on yhtä mielenkiintoista. Taas on noiden uusien suunnittelijoiden malleja tullut ihan urakalla ettei tiedä mitkä laittaisi puikoille. Tämän sukkaparin suunnittelija on Koson kudelma by Saara Viljanen ja ohjeenpätkät ovat tallessa Yhteisneulonnat by Hand Finnished-ryhmässä facen puolella nimellä Mysteeri KAL. Aloitin sukat vasta kun osa neulojista oli jo saanut omansa valmiiksi. Olipa niin kaunis mallikuvio että piti aloittaa jälkijunassa. 

Ohjeen langat olivat paksuutta 100g/225m ja minun langat vastaavasti 100g/425m. Ohjeen koko oli 38/39 ja mun sukat vain 28/29 eli 18cm terän pituus. On noita pieniä lapsenlapsia joille sukat ovat vielä tällähetkellä isot mutta kunhan pari vuotta menee niin sitten on käyttöä. Tuossa violetissa langassa on hitunen kimalletta että sopivat oikein hyvin pienelle tytölle. Sukkien yhteislangankulutus on 55g ja neuloin 2½:n puikoilla. Tein ohjeesta poiketen ranskalaisen ristiinvahvistetun kantapään taas näihinkin sukkiin kun tykkään että se istuu paremmin jalkaan kuin se hollantilainen.

sunnuntai 10. toukokuuta 2026

Erilaisia vauvansukkia


Vauvojen sukkia syntyy tasaiseen tahtiin. Joko junasukkia tai langasta riippuen ihan perussukkiakin. Ylemmän kuvan punertava lanka on vähän paksumpaa joten neuloin pienemmällä silmukkamäärällä. Oli varmaan se 40 silmukkaa aloituksessa. Lanka 100% villa. Vihreät sukat kahta eri lankaa mutta 100% merinovillaa molemmat. Tässä sain tuon ylemmän vyötteen langan loppuun ja hyvin sopivat sävyt yhteen. Näin saa käytettyä jotkut jämälangat ihan kokonaan viimeistä metriä myöden. Sukkien paino 33g. Molemmat neulottu 2½:n puikoilla.

Seuraavan kuvan mintunvihreät junasukat saivat terän osalta vähän eri sävyä lankaa. Molemmat langat kuitenkin 100% merinoa. Ohutta lankaa niin parin paino vain 25g niinkuin keltaisen parinkin. Keltaiset 70% merinoa/30% dralon. Molemmat neulottu 2:n puikoilla.


Sitten tämä alin sukkapari ihan perussukan mallilla. Langasta en osaa sanoa kuin että pääosin eli 85% merinovillaa. Vyötteessä on että 15% muu. Siksipä ajattelin että vauvan sukkana kestää vaikka mitä olisi tuo 15%. Tämäkin pari neulottu 2:n puikoilla. Sukkiin meni lankaa 28g joten vielä jäi lankaa jäljelle seuraavaan sukkapariin.

Tänään on äitienpäivä mutta minä tein kakun jo eilen ja heti otettiin iltapäiväkahvin kanssa. Täyte koostuu 2,5 dl Flora Vanillasta, 2dl kermasta ja 250g rahkasta. Tuli aika vetelä koostumus mutta pysyi sentään jotenkin kakun päällä. Tuli sitä sisäosiinkin pakkasesta sulatetun raakamansikkahillon kaveriksi. Kakkupohja oli 6:n munan sokerikakku. Vanhin poikamme oli kotona käymässä ja totesi että tätä täytyy tehdä seuraavaksikin. Oli ilmeisesti hyvää ja olikin kun ei ollut turhan makea. Vanillahan on makeaa joten en laittanut yhtään lisäsokeria rahkaan enkä kermaan. Kaikki yhdessä niin maku oli raikas.