lauantai 9. kesäkuuta 2018

Testisukkapari Eiku

Nyt pääsee julkaisemaan noita ihania Merja Ojanperän suunnittelemia sukkia. Olin yksi testineuloja hänen tiimissään. Olihan meitä koko joukko eli ainakin 12 pätevää ja tekevää naista. Minä hitaana neulojana en ehtinyt montaakaan paria testata mutta nopeat ehtivät sitten senkin edestä. Tuossa otsikossa on nyt väärä nimi sukille mutta siinä suunnitteluvaiheessa kuulemma tuli useamminkin suusta sana "eiku" kun malli muuttui. 
Merjalta tuli malleja testineulontaan sitä vauhtia ettei oikein tiennyt mitkä olisi testannut. Kaikkia olisi tehnyt mieli testata mutta valmista ei olisi varmaan vieläkään. Minulla vaikutti aika paljon se ettei ollut sopivan paksuista lankaa kotona eli testineuloin sitten sellaisia malleja joihin lankaa löytyi varastostani.
Tämä neulomani sukkapari ei sitten tullut kirjaan polvipituisena vaan lyhyemmällä varrella nimellä "Akvarelli" ja taisipa kuviotkin muuttua hiukan erilaisiksi. En ole vielä saanut uutta kirjaa nähtäväkseni etten ihan tarkkaan tiedä tämänkään sukkaparin kuvaa kirjassa. Löysin varastostani vanhaa vuosikerta-Nallea ja koska tykkään vihreästä ja punaisesta yhdessä niin testasin niillä. Kirjoneulehan on yksi mun juttuni josta tykkään vaikka se onkin hitaampaa kuin vain yhdellä langalla neulottaessa.
Lankaa meni sukkapariin 173g ja neuloin 3:n puikoilla. Malli on suunniteltu 38-39 kokoiselle jalalle niin lisäsin itselleni muutaman kerroksen terään pituutta. Onhan nämä niin imelät sukat ettei varmaan kukaan muu jalkaansa laittaisi mutta minä olenkin minä ja tykkään imelistä väreistä.

1 kommentti:

  1. Kauniit sukat eikä minusta yhtään liian imelät. Kyllä minäkin ne jalkaani laittaisin.

    VastaaPoista